Sunnuntaina 12.7. myöhäisiltapäivän kahlaajaretki koki yllättävän käänteen kun Söderlingin Kim piippasi katveeseen laskeutuneesta kiljukotkalajista Maarin tornilta. Satuin kerrankin olemaan jo vähän oikealla suunnalla eikä rarikotkia koskaan näe tarpeeksi. Tai sitten kun näkee, ne ovat enää kotkia. Auto oli jo valmiiksi oikealla kurssilla ja pienellä nilkan suoristuksella matka jatkui stadin sisintä kehätietä kohti.
Peto kökötti kuulemma jossain katveessa, mutta hyvinhän se paikalle ehdittyäni näkyi. Ei aivan kokonaan, mutta vilaus päälakea silloin tällöin sentään. Siis silloin kun yksikään alueella laiduntavista lehmistä ei sattunut seisomaan edessä. Kiljukotka oli vakiintunut työmääritykseksi ja aiemman skouppikuvan ja päälaen vaalean värin ansiosta rohkeimmat uskalsivat varovasti kuiskata: fulvescens.
Lintu käänteli päätään aina puoli kahdeksaan saakka, jolloin se otti hiukan ilmaa siipiensä alle ja lennähti parin sadan metrin päähän keloon tarkkailuasemiin. Lennon aikana onnistuin ottamaan muutaman suttuisen kuvan. Siipien alapinnan sävyt jäävät täysin kateisiin, värien kanssa on muutenkin vähän niin ja näin, eikä etäisyyden ja lämpöväreilyn ansiosta terävyyskään aivan parasta luokkaa ole.
Kuvista kuitenkin mielestäni selviää laji riittävällä varmuudella ja myös se, että kyseessä on enemmän tai vähemmän jotain muuta kuin fulvescens. Vatsapuoli on erikoisen vaalea, mutta huhupuheiden mukaan tuollaisiakin värimalleja on olemassa. Ehkä niitä vain ei ole dokumentoitu kovin monia, koska en ole onnistunut sellaisten kuvia löytämään. Monta muutakin asiaa on näkemättä.
Pidin tätä oikein mukavana tapana viettää helteisen ja sateisen viikonlopun loppua varsinkin kun juuri illalla ei sattunut satamaan.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.