Juhannustaikoja

Viikko sitten Kuusamon jätekeskukselta löytynyt arokotka näytti jääneen kesänviettoon. Se tarkoittaa, että tarjolla on oikein maistuva elis. Lisäksi Enontekiön Peltojärvellä on pilkkaniska, jonka pystyisi hoitamaan samalla kun tuonne ylemmäs lähtee.

Torstaina 18.6. onnistuin saamaan työt sellaiseen malliin, että pääsin reissuun jo hiukan puolen päivän jälkeen. Olin varautunut yöpymään autossakin, mutta koska pääsin matkaan oletettua aiemmin, valitsin ihan oikean majapaikan.

Kahdeksansadan kilometrin taival ottaa aikansa ja jo ennen puoltaväliä kyseenalaistin kaiken. En pelkästään matkaa vaan koko harrastuksen, sen parissa parhaillaan touhuamani alalajin ja loppuelämäni tarkoituksen. Tämä on tylsää.

Kajaanissa suoritetun yhden pysähdyksen mallilla saavutin kaatopaikan joskus puoli kymmenen aikoihin. Aikani karttaa ja kulkujärjestelyjä ihmetellen löysin oikean hiekkakasakentän, mutta katselusuunnan kanssa oli edelleen haasteita. Kotkanmentäviä koloja tuntui löytyvän vähän joka puolelta, eikä se ollut näkyvissä.

Aikani kiikaroituani löysin petolinnun istumassa kaukana tolpan päässä. Tuo ei ole arokotka, eikä kotka ollenkaan. Sitten sekin katosi. Kuvista selvisi myöhemmin, että lintu oli haarahaukka. Jatkoin skannailua ja pystytin kaukoputkenkin. Joutaahan tässä odotellakin jos lintu on jossain muualla käymässä. Ei kai se nyt tässä vaiheessa kokonaan lähtisi, koska muutama tunti aiemmin oli vielä havaittu. Eihän.

Löysin kaukoputkella kotkan kantokasan päällä. Nyt näytti paremmalta. Jopa aivan oikealta. Arokotka hymyili pitkä keltainen suupieli loistaen. Suupieli näyttää paistavan aika kauas tällaisella paikallaan pysyvällä linnulla, mutta lennosa nähtynä on luultavasti käyttökelvoton tuntomerkki. Se saattaa olla kelvoton myös tällaisella ”istuvalla” linnulla, sillä nyttemmin tuon suhteen on havaittu alalaji- ja pesimäaluekohtaista vaihtelua.

Olin katsonut kyseisen kasan moneen kertaan, koska se oli siinä havaittu aiemminkin. Olisiko sitten ollut jossain laen takana tai vaikka ihan esilläkin, mutta vasta noin vartin operoinnin jälkeen sen hoksasin. Yritin hiukan jotain dokumentoinnin tapaista ja juhlistin tilannetta eliskebabilla. Nukkumaan.

Valitsemassani majoitusliikkeessä aamupala tarjoiltiin aamuseitsemästä alkaen. Tämä on erona moniin pohjoisempiin ja pienempiin laitoksiin, jossa aamiaista saa vasta kahdeksalta ja pahimmissa paikoissa pitää odottaa yhdeksäänkin, jolloin pitäisi oikeastaan olla jo palaamassa päivän ensimmäiseltä retkeltä. Tämä käy hyvin jos viipyy samassa paikassa pidempään, mutta one-night-stand…siis yhden yön viipymien kohdalla tällainen on hankalaa. Eihän aamupalalla käynti mikään pakkorituaali ole ja joskus olen nuo ohittanutkin, mutta tästä ei ole tarjolla taloudellista hyvitystä ja elimistön käynnistymiseen tarvitaan muutaman mukillinen kahvia.

Perjantain 19.6. kohde, Peltojärvi, sijaitsee Enontekiöllä, jonne on paljon matkaa. Etäisyys on silti huomattavasti pienempi kuin on Forssasta Kuusamoon. Nyt pysähtelin hiukan useammin ja saavutin Peltojärven alkuiltapäivästä yhden aikoihin. Pilkkaniska kellui ja sukelteli lähellä vastarantaa, reilun kilometrin päässä. Se löytyi käytännössä heti kun vain ehdin kääntää putken oikeaan suuntaan, mutta skouppiadapterin noutamisen aikana lintu katosi. Kesti varmaan vartin ennen kuin löysin sen uudestaan. Missä mahtoi olla? Siis minun huomiokykyni, lintu luultavasti oli koko ajan samalla alueella. Siinä se sitten taas kohta sukelteli.

Sitten pilkkaniska kävi nukkumaan ja skouppauskin tuotti vain huonoa kuvaa aalloilla kelluvasta mustasta möykystä muiden aalloilla kelluvien mustien möykkyjen seassa. Takki alkoi olla tyhjä. Retki oli torstaina muotoiltu tällaiseksi ja se oli toteutunutkin täysin suunnitelman mukaan. Kaksi elistä reilussa puolessa vuorokaudessa oli täsmälleen se, mitä lähdin hakemaan ja se oli nyt toteutunut. Kuusamossa olisi ollut tarjolla lapinuunilintua ja muualla jotain muuta, mutta päätin keskittyä vain juuri näihin elisyksilöihin.

Seuraavaksi piti keksiä, miten retki jatkuisi sillä Enontekiöllä ja koko Lapissa oli aivan liikaa hyttysiä ja muita öttiäisiä, että viipyisin täällä yhtään pidempään kuin on tarpeen. Ajaisinko Rovaniemelle vai pyrkisinkö Liminkaan asti? Viitisensataa kilometriä juuri ajaneena, toinen samanmoinen ei oikein innostanut, mutta Limingan nurkilla olisi töyhtökiurujakin. Rovaniemeltä pääsisin ehkä autojunalla Tampereelle, missä ei ole töyhtökiurua, mutta saattaisin ehtiä vielä juhannuksen aikana yölaulajaretkelle.

Hetkinen. Eikös autojuna tulekin Kolariin? Ehkä se silloin lähteekin sieltä? Mutta jos lähtee, ei siellä kuitenkaan tilaa ole ja varmaan ajavat juhannuksena vähemmän vuorojakin. Väärin, aivan väärin. VR:n sähköinen myyntipalvelu kertoi, että illalla Kolarista lähtee juna, autolle löytyy tilaa ja kuskillekin nukkumahytti. Varasin nuo, valuin pikkuhiljaa 150 kilometriä Kolariin ja ehdin tutustua hiukan siihenkin.

Urheilukentän läheltä lähti Teuran lenkki. Se näytti valaistulta hiihtoladulta, eikä soisessa kivikossa nilkkojaan katkomatta ainakaan juoksemaan pystyisi. Nimestä ja lajista tuli mieleen takavuosien hiihtäjäsuuruus Pertti Teurajärvi. Kävi ilmi, että latu on nimetty juuri hänen mukaansa. Jäi selvittämättä, elääkö Pertti edelleen Kolarissa, mutta on ainakin syntynyt siellä. Tämä on tärkeimmästä päästä ei-tärkeää tietoa.

Ylivertaisen sivistyksen tunteen vallassa käväisin Kolarinsaaren uimarannalla toteamassa Muonionjoen veden olevan kylmää ja juhannushäiden olevan alkamassa viereisellä vanhalla puukirkolla. Eväiden hankinnan ja jäätelönsyönnin jälkeen ajoin asemalle. Auton lastaus tapahtui puoli seitsemän aikoihin ja lähtö reilun tunnin kuluttua siitä. Rata on sähköistetty vain Kemiin saakka, joten alkumatka taitettiin diesel-veturin perässä.

Lauantaina 20.6., juhannuspäivänä, kävin ravintolavaunussa hörppimässä ison kupillisen kahvia kun juna liikkui vielä jossain Eppu Normaalin valtakunnassa. Viimeinen kesä on käynnissä, joten hattu päästä tuon uran ja tuotannon edessä. Juna pysähtyi Tampereellla seitsemän jälkeen jättäen asemalle kolme vaunullista autoja ja osan matkustajista. Jäljelle jääneet jatkoivat Helsinkiin. Ennen kotiutumista kiertelin hiukan Tampereen suunnalla ja pistäydyin tietenkin myös Urjalan Kortejärvellä.

Retki onnistui likimain täydellisesti ja paransi edellisen pohjoisen retken jättämät haavat aivan kokonaan. Juhannuksen viettoon on nyt kahtena vuonna peräkkäin kuulunut erikoisia retkiä vähän perusiltapäiväjuttuja etäämmälle. Viime vuonna listalle lisättiin aasianpääskykahlaaja ja kiharapelikaani, nyt hienoisesti kevyemmät arokotka ja pilkkaniska. Minulle sopii aivan hyvin, että, juhannukset jatkuvat tällaisina.

Näillä jaksaa taas hyvin kohti syksyä.