Kotimatka

Perjantaina 12.6. luovutimme aamupalan jälkeen avaimet ja lähdimme kohti Liminkaa, missä moneen kertaan kokeiltu Park hotel jo odotti. Päivä koostui käytännössä pelkästään ajamisesta. Matkalla pysähdyimme ensin Ivalon uudessa Tokmannissa vaateostoksilla ja vähän myöhemmin jälleen Zipissä ja Suhauksessa lakkaletuilla. Siellä olisi lauantaina juhlat 40-vuotiaan toiminnan kunniaksi. Isäntä kertoi, että he jäävät eläkkeelle viimeistään seuraavan 40 vuoden kuluttua.

Matkalla kilahti ensin hälytys taigauunilinnusta Kemijärvellä ja vain hiukan myöhemmin selvisi, että Kuusamossa on arokotka. Selkävaivaisen matkatoverin kanssa tuollainen koukkaus ei tullut kyseeseen, yksin olisin posottanut nilkka suorana Kuusamoon. Tämäkään ei vielä riittänyt vaan vielä hetken kuluttua ilmoitettiin pilkkaniskasta Enontekiössä. Kun vielä tiiralokkikin oli taas hyvin esillä, pitäisi olla joka paikassa samaan aikaan. Käytännössä ainoa mahdollinen olinpaikka oli juuri siinä, missä nyt olin eli ajamassa kohti Liminkaa ja aiemmin varattua majoitusta. Onko tämä retki jotenkin noiduttu?

Lumijoella oli laulanut etelänsatakieli jo viikon päivät, mutta kai sekin oli jatkuvaa sadetta jonnekin paennut. Päätin kovasta tuulesta huolimatta lähteä heti Lumijoelle. Iltakuudelta ei vielä mikään paras mahdollinen satakielien lauluaika, mutta sade oli päättynyt ja aurinkokin pilkisti silloin tällöin pilven takaa. Ehkä se innostaisi laulupuuhiin.

Olin kuulevinani satakielimäistä kloksutusta heti kohteeseen saavuttuani, mutta seuraavan puolituntisen areenaa piti hallussaan lehtokerttu. Kalasataman alue oli yllättävän suojainen ja likimain myrskylukemissa puhaltanut tuuli ei siellä tuntunut juuri lainkaan, joten kertun oli hyvä luritella.

Noin puolen tunnin odottelun jälkeen satakieli lauloi ensimmäisen vajaan säkeen. Hetken päästä toisen. Yritin nauhoittaa näitä, mutta lintu oli äänessä niin harvoin ja niin lyhyesti kerrallaan, että siitä ei tullut oikein mitään. Dokumentoimatta jäi tämäkin elis, mutta sellainen siitä sentään syntyi.

Tästä sai sentään hiukan salvaa pettymysten teräketjun hiertämiin.

Lauantaina 13.6. arokotka oli edelleen paikalla, mutta tästä tuli tieto vasta lähempänä puolta päivää. Ajelimme kasitietä etelään silloin tällöin pysähdellen. Jyväskylän kautta kulkeva reitti olisi ollut hiukan lyhyempi ja ennen kaikkea nopeampi, koska selkäleikkauksen viime syksynä läpi käyneelle matkatoverilleni pitkät istumajaksot eivät tehneet hyvää.

Halusin kuitenkin mennä kasitien reittiä, koska minulla oli Vaasasta yksi ainoa lintuhavainto jostain muutaman vuoden takaa kaikissa suomen kunnissa suoritettavan havainnon projektin johdosta. Olen toki ollut Vaasan alueella sen jälkeenkin, mutta eipä ole tullut kirjattua mitään muita havaintoja. Ja tilanne oli sama myös Vaasan naapurikunta Maalahden kohdalla. Tällä kierroksella pystyi hoitamaan kaksi ”ongelmaa” yhdellä ja samalla kerralla.

Vaasassa oli käynnissä jokin formulavenekilpailu. Pidimme pienen tauon ja seurasimme sitä. Joitain kuviakin syntyi. Fokus ei siirtynyt veneurheilun puolelle, joten nämä ovat enemmänkin heittolaukauksia kuin varsinaisia valokuvia, joissa olisi mietitty kuvakulmia tai näkymiä.

Matkalla Maalahteen, ajauduimme Söderfjärdenin liepeille. Pitihän siellä meteorikeskuksella päästä käymään. Yllätys oli suuri kun tapasimme siellä puoliviikosta Pulmankijärven ylängöllä kohtaamamme pariskunnan. Kertoivat nähneensä niittysuohaukkakoiraan saalistulennossa noin varttia aiemmin, mutta sen kadonneen jonnekin. Jonkin aikaa pelloille katseltuani totesin kohdanneeni jälleen uuden läheltä piti-tilanteen. Niitä on tällä matkalla riittänyt, mutta onneksi tämä nyt ei ollut mikään pyggeä kummallisempi laji.

Saavuimme Nakkilassa nautitun viimeisen aterian jälkeen kotiin joskus iltakuuden jälkeen. Heti kamojen purkamisen jälkeen aloin käydä läpi retken kuvia. Erityisen kiinnostavia olivat Hamningbergin kahlaajarannalta kertyneet otokset. Aluksi epämääräiset kuvat paljastuivat merisirreiksi, mutta sitten. Pam! Siinä oli kokonainen sarja valkoperäsirrin kuvia. Joskus antaa, joskus ottaa. Ilmeisesti siis löysin linnun, mutta koska määritys ”hiukan” venyi, havainto meni oikeutetusti muiden nimiin.

Seuraavalla kerralla sitten hiukan skarpimmin, mutta tämäkin retki kuitenkin päättyi ihan mukavissa merkeissä. Arki jatkuu taas huomenna.