Mitä jäi käteen

Hoidetaan retkeen liittyvä tylsä statistiikkaa ensimmäisenä. Koko retkellä kotiovelta takaisin kotiovelle havaitsin 134 lajia. Kuntapinnoja kertyi 279, joista 125 Virolahdella, toukokuulle uusia lajeja löytyi kaksi ja sokerina pohjalla suomielikseksi kirjautui leveäpyrstökihu Leerviikissä.

Sattumalla on suurin vaikutus lintuharrastuksessa. Muutonseuranta ja harrastus muutenkin on alisteista ympäristöolosuhteille. Muutto voi olla hurjaa, mutta menee jossain muualla. Helposti äänestä määritettävissä oleva harvinaisuus hyppelee parin metrin päässä puskassa, mutta ei tule löydetyksi koska ei ääntele. Joku toinen havaitsee jotain, koska et juuri silloin ollut retkeilemässä vakiopaikassasi.

Kaikilla valtakunnan kallioilla ja soilla ei ole tarkkailijoita kaikkina vuorokauden- ja vuodenaikoina. Suurin osa muutosta ja rariteeteista jää havaitsematta. Kukaan ei tiedä, mitä kaikkea maassamme milloinkin liikkuu. Todellinen lajimäärä voi olla vaikka tuplasti sen, mitä tilastot kertovat. Tai voi olla olemattakin. Tätä ei tieteellisin tai tilastollisin keinoin pystytä varmistamaan suuntaan eikä toiseen. Lähes varmaa on, että se, mitä kirjoihin ja kansiin on dokumentoitu, on minimitaso. Tämäkään ei ole täysin varmaa, koska erilaisia virheitä tapahtuu. Oliko kolmas lintu vasemmalta sittenkin pilkkasiipi vaikka vierustoveri määritti sen mustalinnuksi? Rariteettikomitea on jälkikäteen niin hylännyt kuin hyväksynyt aiempia havaintoja. Absoluuttisia totuuksia tällä eikä muillakaan biologian osa-alueisiin kuuluvilla saroilla oikein edes ole.

Tällä kerralla retki sattui osumaan sopivaan ajankohtaan. Lisäksi muutto sattui sopivien tuulten ohjaamana osumaan sille alueelle, missä satuin olemaan. Olin toki tietoisesti sijoittanut itseni juuri sinne, missä olin ja soveltuvat havaintovälineet olivat tietoisesti mukanani. Aiempien sukupolvien keräämän tiedon perusteella osasin sijoittua maantieteellisesti ja ajallisesti niin, että tällaisen muuton havaitsemisen todennäköisyys kasvoi.

Sattuman todennäköisyyttä on siis eri keinoin mahdollista parantaa, mutta täydellistä varmuutta mistään lintuharrastukseen liittyvästä on lähes mahdotonta saavuttaa. Lähes-sana siksi, että tätäkään ei voi varmuudella tietää. Sattumalla on ja tulee olemaan suuri merkitys ainakin siihen asti kunnes tiede löytää elämän tarkoituksen. Mikäli näin joskus tapahtuu, on varmaan pikkujuttu selvittää myös lintujen liikkeet yksilötasolla jo ennen kuin ne ovat edes kuoriutuneet.

Tulevaisuus on osoittanut, että retken ajankohta sattui osumaan melanitta- ja gaviamuuton osalta kohdilleen. Pidempi tarkkailuaika parantaa mukavien tapahtumien todennäköisyyttä, mutta emme siltikään elä täysin ideaalisessa maailmassa. Ja tietenkin on myös niin, että harvinaiset tapahtumat muuttuvat arkisiksi jos niitä tapahtuu jatkuvasti. Harvinaisten tapahtumien pitää jo määritelmänsä mukaan olla harvinaisia, ei jokapäiväisiä.

Viikonloppua kohden Virolahdelle saapui enemmän tarkkailijoita ja enemmän muuttolintuja ja näiden asioiden yhteisvaikutuksena alkoi kertyä paljon erittäin mukavia havaintoja. Mulli- ja luukkumuutto on nyt koettu, seuraavan retken ajankohtaa saattaisi olla mielekästä yrittää siirtää enemmän kahlaajien tai sepelhanhien muuton suuntaan ja gaviamenokin kiinnostaa.

Aiemmin olen seurannut arktikaa lähinnä satunnaisina viikonloppuaamuina Porkkalanniemessä ja Siipyyssä. Virolahden retki laajensi näistä muodostunutta kapeaa kuvaa merkittävällä tavalla. Vaikka hanhia ja muuta on mennyt aiemmin runsaastikin, näin kokonaisvaltainen kokemus on puuttunut.

Kaiken kaikkiaan arktikan havaitsemismahdollisuuksia voisi laskea vaikkapa kertomalla Suomenlahden saarien ja rantojen määrän toukokuun päivien lukumäärällä ja mutatoimalla saatua tulosta esimerkiksi tuntitasolla. Tietenkin voi mennä myös Pohjanlahden puolelle, Viroon tai …

Tartun suurella todennäköisyydellä joihinkin näistä tulevaisuudessakin.