Kerman kuorintaa

Torstai 14.5.

Aamu alkaa A:lla, illan päättää A.

Näin kirjoitti kuuluisa juankoskelaislähtöinen sanataiteilija jo joskus 1980-luvulla. Erään vuoden 2026 toukuisen torstaiaamun Virolahden Leerviikissä voisi tästä huolimatta mainita alkaneen g-kirjaimella. Gavioita oli liikeellä ihan mukavia määriä. Aiemmin kokemiini muutaman kymmenen yksilön “suuriin” gaviamuuttoihin verrattuna tämä alkoi tuntua oikeasti suurelta. Aamun kokonaiskuikkalintumäärä nousi yli kahden tuhannen ja suurimmissa parvissa muutti reilusti toistasataa lintua. Jo yksittäisissä parvissa meni siis tuplasti se määrä, kuin aiemmin olin nähnyt koko aamun aikana.

Samaan aikaan kuikkien kanssa eri viestikanavien kautta alkoi tulvia tietoa idän suuntaan matkaavista leveäpyrstökihuista. Tämä eräänlainen nemesislaji on osannut vuosikaudet väistää minua. Sisämaassa lepyn kohtaaminen on lähes mahdotonta, joskin poikkeuksiakin tunnetaan.

Olen täysin tietoisesti mahdollisuuksien mukaan vieraillut Pampskatanilla, Siipyyssä, Utössä ja muuallakin myös leveäpyrstökihu mielessä. Vuoden 2025 syksyllä sellainen pysähtyi illansuussa Sastamalan Rautavedellä. Vaikka olin valmiiksi jo hiukan samalla suunnalla, en ehtinyt paikalle ennen pimeää ja uusi vierailu aamulla osoittautui niin ikään turhaksi. Yritystä on ollut, mutta olisiko tänään sitten lopulta se päivä kun se kaikki saa palkintonsa. Rannalla oli niin paljon tarkkailijoita, kolmisenkymmentä ainakin, että vahingossa mitään ei pääsisi ohi.

Hanhia, sotkia ja pieniä määriä isoja kahlaajia, käytännössä pikkukuoveja ja punakuireja, siirtyi pesimäalueilleen gaviaparvien lomassa ja leveäpyrstökihuhavainnotkin lähenivät. Porvoo, Loviisa, Kotka ja lopulta myös Virolahti. Alkaa polttaa! Voisiko onnistua sittenkin vielä tänään? Yksinäinen mehiläishaukka ilahdutti hiukan yhdentoista jälkeen. Se oli osaltani kuluvan vuoden ensimmäinen, mutta ei jaksanut säväyttää oikein mitenkään. Suomielis poltteli mielessä. Yksi tumman muodon leveäpyrstökihu oli Harvajanniemessä tulossa itään, sitten Siikasaaressa samassa kurssissa. Nyt sillä oli enää vähän mahdollisuuksia päästä ohi.

Muutaman minuutin kuluttua huudettiin tumma lintu vajaan kiikarinmitan korkeudella Kauholmin ja Lakasaaren välisessä aukossa. Lintu lähestyi. Kihu on, mutta onko lepy? Lintu lähestyi edelleen, pystyin jo näkemään pitkän pyrstönjatkeen. Siinä se on! Kihu saapui Rydiksen päälle ja kaartoi loivasti lännen suuntaan. Pyrstön pampulat näkyivät nyt hyvässä valossa eriomaisen selvästi. Sen verran kaukana lintu meni, että kuvaaminen ei onnistunut. En sitä edes yrittänyt, sillä yritin tallentaa hetken takaraivon etupuolelle. Valokuvilla ei tällaisissa tilanteissa ole merkitystä. Ehkä myöhemmin olisi, mutta ei juuri nyt. Nyt on aika vain tuntea ja kokea.

Retki sai Virolahden osalta yhtä hienon päätöksen, kuin millä se alkoikin. Tästä ei ainakaan enää tänään voisi mitenkään parantaa. Pakkasin varusteet, poistuin Swarovskin vakaajakaukoputken kokeilun ja mustikkapiirakkaeliskahvien kautta rajan suuntaan retken viimeiselle lounaalle. Tarjolla oli kolme euroa arkea kalliimpi pyhäpäivän ateria. Hinnan lisäksi en havainnut muita eroja paitsi, että tämä oli ainoa kerta kun tarjolla oli lenkkimakkaraa. Maun perusteella nämä eivät olleet aivan perusjauhotappeja eli hyvä ateria vielä viimeisenkin kerran.

Valuin takaisin kotiin päin kattohaikaravaelluksen kiihkeimpään aikaan. Puhelin kilisi erilaisista haikarahavainnoista ja iltapäivän kuluessa ilmoitukset vain kovenivat. Virolahdeltakin alkoi löytyä kaikenlaista. Harrastajia oli saapunut paikalle paljon enemmän kuin alkuviikosta oli ollut.

Pistäydyin Haminassa. Kävin ensin Lupinlahden tornilla ja myöhemmin purku-uhan alla seisovalla lipputangolla. Pieni kaupunki joutuu pian tekemään päätöksiä maston tulevaisuudesta. Jollain tavoin viallisen härvelin korjaaminen kustantaisi 200000 € ja purku puolestaan noin puoli miljoonaa! Ymmärtääkseni tankoon on upotettu jo aiemminkin kohtuullisen suuria summia, joten ehkä nyt olisi aika hankkia vielä yksi tarjous purkamisesta ja pysytellä sen jälkeen kunnan ydintehtävien parissa. En tietenkään ole päättämässä Haminan asioista, tuskin oikea taho kunnallispoliittisia ohjeitakaan antamaan, mutta noin minä tämän lipputankosaagan koen. Käänteitä on kuin Archie Cruz:n ja Kultamekko-Iidan parisuhteessa, mutta Haminan kaupungin kannalta kummankin merkitys taitaa olla nollassa ja lipputangon osalta reilusti miinuksellakin.

Koukkasin Espoossa aiemmalla kattohaikarapaikalla, mutta eihän siellä tietenkään mitään haikaraa ollut. Katsoessani viimeistä linnusta tehtyä ilmoitusta tarkemmin, selvisi että se oli poistunut pellolta jo paljon ennen kuin leveäpyrstökihu saapui Leerviikiin. Lisämatkaa kertyi jokunen kilometri, mutta tämä töppö ei edes alkanut harmittaa.

Pientä harmitusta aiheutti se, että Joensuusta oli löydetty keisarikotka, mutta olin siirtynyt jo lähes kolmesataa kilometriä ”väärään” suuntaan. Aiemmin olen jo yhden keisarikotkan nuijannut, joten nyt ei ollut hyvä aika lähteä tavoittelemaan toista hylsyä.

Kotiuduin hiukan iltapäiväviiden jälkeen. Reissu oli ollut täysosuma, jossa melannitta-gavia-kakun kirsikan roolia näytteli leveäpyrstökihu. Oli aika sulkea arktikaretken kannet ja siirtyä lepäämään aluillaan olevan viikonlopun koitoksia varten.

Kevät on parhaimmillaan, hieno retki on tullut päätökseensä ja seuraava turnee odottaa jo kesäkuun alussa. Ihan jees!