Virolahdelle

Ennen kokematon arktika parhailla, helposti saavutettavilla paikoilla tuli lomautusviikon ansiosta mahdolliseksi juuri nyt. Virolahden Arktikapäivät tarjoaa majoitusta lukuun ottamatta kaiken tarpeellisen Venäjän tundralle Suomenlahden kautta muuttavien lintujen tarkkailuun. Leerviikin virkistysalueen rannoilla oppaat päivystävät aamuin illoin noin kolmen viikon ajan. Kyseessä ei ole opastus sanan varsinaisessa merkityksessä vaan herkkäaistiset nuoret mutta silti jo kokeneet harrastajat etsivät ja useimmiten löysivätkin muuttavat linnut ensimmäisenä.

Sunnuntai 10.5.

Kun Tornien taistosta oli toivuttu ja hiukan univelkaa hoidettu pois, matka Virolahdelle alkoi noin aamukahdeksalta. Matka taittui hitaasti, sillä pysähdyksiä tapahtui runsaasti. Ajatuksena oli kartuttaa matkan varrella olevien kuntien pinnasaldoa ikään kuin sivutuotteena. Kehä-kolmosen itäpäähän ehdittyäni WhatsAppiin kilahti ilmoitus Tammelan Pyhäjärveltä löytyneestä haahkaparista. Jo alun perin puoliväkisin esiin kaivamani matkatunnelma pyyhkiytyi pois kuin juuri maalattu punamulta räntäsateessa. Reilut sata kilometriä suuntaansa oli liikaa tässä tilanteessa ja päätös olla kääntymättä oli suhteellisen helppo tehdä.

Matkalta löytyi mm. heinätavikoiras Vihdistä sekä mustapyrstökuiri ja rytikerttunen Pyhtäältä. Tietenkin olemattomilla pohjilla kuntapinnasaldoa oli helppo nostaa vaikka miten. Muutamassa kunnassa jopa variksen näkeminen riitti. Haminan keskusta-alueella en ollut aiemmin vieraillut lainkaan, mutta nyt pistäydyin pikaisesti. Tuloksena muutama kuva urheilukentästä ja hemposta sekä jonkin RUK:n porukan päiväjumppa. Hamina on sotilaskaupunki hämähäkkiasemakaavasta Ulko-Tammioon saakka.

Virolahdella ensimmäinen pysähdys tapahtui kunnan sulkemassa bunkkerimuseossa. Sulkemispäätöksestä en tiennyt vielä vieraillessani sillä paikalla ilmeisen sattumalta olleelta henkilökunnalta ohjeita kysyessäni he ilmoittivat kohteen avautuvan vasta 16.5., mutta ulkoalueiden ollessa vapaasti kaikkien katseltavissa ja kuljettavissa. Joko heille ei oltu kerrottu sulkemisesta tai he olivat Virolahden kunnan jälkeen siirtyneet paikan vetovastuuseen. Mene ja tiedä, mutta tutustuin silti kahteen eri bunkkeriin.

Tarkoituksena oli iltapäivän aikana tutustua hiukan paikkoihin ja majoittua Hurpun leirintäalueelle. Alueeseen perehtyminen alkoi Lintulahden tornista sekä entisen vanhainkodin lehtomaisesta piha-alueesta, jossa lukuista satakielet julistivat reviiriensä hallintaa.

Lintulahti on osa Vilkkilänturaa, joka on osa Virolahtea, joka puolestaan on osa itäisin osa Suomelle kuuluvasta Suomenlahdesta. Paikallisessa kielenkäytössä tura tarkoittaa hyvin matalaa savipohjaista lahdenpoukamaa tai jotain sinne päin. Alueella sijaitsee lukuisia turia, joista osa on nimettykin turaksi. Vilkkiläntura ja tähän liittyvä Kirkontura aivan Virolahden kirkon kupeessa, ovat Arktika-päivien ydintä Leerviikin virkistyskeskuksen ohella. Vilkkilänturan ympärillä sijaitsevat Lintulahden, Pappilanlahden, Talniemen ja Kolsinpohjan lintutornit.

Lintulahden jälkeen pistäydyin Talniemen lavan parkkipaikalla, josta avautui turalle lähes samankaltainen näkymä kuin katselulavaltakin, hiukan kauempaa vain. Akuuttiin tarpeeseen tämä riitti ja samalla sain paikalliselta pariskunnalta mukavasti tietoa alueen lajistosta ja hyvistä tarkkailupaikoista. Oli aika lähteä tutustumaan Leerviikin Arktika-keskukseen.

Saapuessani minulla ei ollut aavistustakaan oppaasta tai ylipäätään mistään rutiiniasioista, koska valmistautuminen oli kärsinyt Tornien taistoon ja työelämään liittyvistä toimista. Keltaiseen opasliiviin pukeutunut Eetu Paljakka rannalla kuitenkin päivysti ja päivystäessään osoitteli voimakkain elein kohti taivasta. Siellä sattui parhaillaan menemään laajana rintamana lukuisia vesilintuparvia. Meno jatkui laantuen oikeastaan vasta joskus iltakahdeksan jälkeen. Joidenkin kymmenien tuhansien mustalintujen, satojen pilkkasiipien, sekä parinkymmenen gavian iltamuutto oli varsin näyttävää. Muutamia pieniä alliparviakin havaittiin. Ei ollenkaan huono aloitus.

Jossain vaiheessa rannalle olivat saapuneet myös Arjo Jokinen ja Tom Stenholm, jotka päivän päätteeksi opastivat minut leirintäalueelle aivan mökin pihaan saakka. Retken ensimmäisen päivän osalta oli jäljellä enää kotiutumistoimia ja yöpuulle vetäytyminen. Päivä oli pitkä ja toimintaa täynnä. Oli jo aikakin.