Vähän välipäivä

Tiistai 12.5.

Kohtalainen itätuuli pysäytti muuton. Aamulla seitsemään mennessä ei ollut tapahtunut kuin kuuden harmaasorsan lekuttelu. Enkä ole aivan varma tapahtuiko tämäkään tiistaina. Hyvin vaisua varsinaisen arktikan suhteen siis. Neljättä päivää reviirillään viettävä leppälintu jaksoi laulaa tuulessakin.

Maanantaisin suljettu Arktika-keskus tarjoaisi taas tänään kahvia ja lounasta, mutta en jäänyt odottelemaan kumpaakaan vaan lähdin tutustumaan Talniemen lavaan aiempaa perusteellisemmin. Pitkoksilla mustapääkerttu kuulutti kevättä ja itse lavalla kuului rastaskerttunen ja näkyi toistakymmentä jalohaikaraa, jonkin verran kahlaajia ja kaksi lapintiiraa. Pappilanalahden tornissa oli hiljaista, mutta Lintulahdessa löysin pikkutikan ja tämän pesän. Satakielten älämölö oli edelleen voimakasta.

Seuraavina target-lajeina olivat kuovi ja niittykirvinen. Lähdin vihjeen perusteella etsimään niitä Rikon alueelta, läheltä Haminan rajaa. Kuovi löytyi jo alkumatkasta, kuten entuudestaan tuntematon maatalousoppilaitos, jossa myöhemmin saamani tiedon mukaan tarjotaan majoitustakin. Niittykirvistä piti kaivaa syvemmältä, mutta Rikon pelloilta sellainenkin lopulta löytyi. Alue on sellainen, mistä saattaa löytyä mitä vain. Kumpuilevan maaston seassa karjatiloja viherrehupeltoineen, laiduntavia lehmiä ja hevostalleja. Tasaisessa, puhtaiden viljatilojen Lounais-Hämeessä tällaisia kohteita ei yksinkertaisesti ole.

Nälkä alkoi vaivata ja suuntasin jälleen kohti rajaa ja Lunch time-ravintolaa. Tarjolla oli kaalikääryleitä, mutta pelastuksena toimivat pastavuoka ja perunamuusi. Ja olihan siellä reilusti erilaisia salaattejakin. Nautin jälleen oikein hyvän aterian.

Puolentoista tunnin mittainen petostaiji Kurkelassa tuotti kahden kalasääsken lisäksi retken ensimmäisen ja ainoan keltavästäräkin. Rajavartijat pysähtyivät kyselemässä, tiedänkö missä rajavyöhykkeen rajat kulkevat. On aika vaikeaa olla tietämättä, koska rajavyöhyke on merkitty keltaisin kyltein noin kolmenkymmenen metrin välein. Siinä jutellessa huomasin rajavartiolaitoksen lentokoneen lentävän koillisen suuntaan aika lähellä. Rajapartio pysähtyi heti poistumisensa jälkeen ja kuski kysyi vielä vielä, missä koneen näin, sillä heidän tietokoneellaan sitä ei näkynyt. Onko aihetta huoleen?

Jatkoin Kolsinpohjan torniin. Itse Kolsinpohja on umpeen kasvanut poukama Vilkkilänturalla. Ensimmäisenä vastaan tuli Keisarinpuisto vaikka sen olisi pitänyt tulla vasta toisena. Olin siis jo ohittanut lintutornille johtavien pitkospuiden parkkipaikan. Virhe ei ollut suuri, sillä se sijaitsi noin viidenkymmenen metrin päässä Keisarin huvipuiston pysäköinnistä.

Keisari Nikolai II teetti aikoinaan Virolahdelle huvilan sijaan huvipuiston. Puistossa oli karuselli, golf-rata ja mitä keisarit sitten viihtyäkseen tarvitsevatkaan. Puisto on kunnostettu 2020-luvun alkupuolella ja puitteet vaikuttivat mainioilta ei-siniveristenkin viihtyä. Linturetkellä kun ollaan, tie vei huvipuiston sijaan tornille. Pitkokset olivat huonossa kunnossa ja niin oli metsätalousihmisten mielestä varmaan niitä ympäröivä maastokin. Useamman hehtaarin kokoisissa lepikossa ja järeässä vanhassa kuusikossa voisi olettaa pikkusieppojen, sirittäjien ja muiden tämän kaltaisissa biotoopeissa pesivien lajien viihtyvän. Juuri nyt vaikutti kuitenkin olevan varsin hiljaista, mutta hömötiainen, hippiäisiä ja lopulta sirittäjäkin sentään tulivat havaituksi.

Itse tornilta ei ihmeitä näkynyt. Eikä juuri mitään muutakaan. Liroparvi ja muutama suokukko lentelivät ja rastakerttunen rouskutti kaislikossa hiukan väsyneen oloisena. Oli aika siirtyä Leerviikiin seuraamaan iltamuuttoa.

Hiljaisuuden seassa kilahti WA:han tieto mustatiirasta Vaalimaa Campingissä. Lintu lenteli edelleen hienosti esillä. Se saalisti hyönteisiä avoimen veden puolelta aivan poukaman perälle saakka. Järjestelmäkameralla + soveltuvalla optiikalla tältä etäisyydeltä olisi saattanut saada aikaan ihan hyviäkin kuvia, mutta pokkarikäyttäjien pitää tyytyä välttävään dokumenttitasoon. Mustatiiroja on aina mukava nähdä ja dopamiinipäissäni menin ostamaan pullakahvit leirintäalueen portin kioskista ikään kuin korvauksena asiattomasta vierailusta alueella.,

Iltamuutto jatkui maltillisena ja ehkä parhaina lajeina havaittiin tervapääsky ja merikihu. Olin jo pitkällä nukkumisvalmisteluissa kun WA:han tärähti ilmoitus kattohaikarasta muutaman kilometrin päässä Hanskin kylässä. Erikoista oli, että haikaran kerrottiin seisovan kivellä. Ehkä seisoi, ehkä ei, mutta aluetta huonosti tuntevana löysin Hanskista kivellä seisovan harmaahaikaran. On mahdotonta sanoa, tarkoitettiinko viestissä tätä lintua, tätä kiveä, jompaakumpaa vai ei kumpaakaan.

Pistäydyin matkalla Lintulahdessa kuuntelemassa huikeaa satakieliesitystä ja yritin huonolla menestyksellä kuunnella kehrääjiä parissa sopivan näköisessä paikassa. Nukkumaan pääsin liian myöhään.

Artikkelikuvassa itsensä tukkakoskeloksi identifioiva silkkiuikku.