Nyt on kova! Pitkäperjantain alkuiltapäivästä kilahti Lintutiedotukseen ilmoitus tammitikasta Kiteellä. Miksi juuri siellä? Kitee on kaukana varsinkin kun lisäksi itse olen satakunta kilometriä väärässä suunnassa ja vielä on pakko käydä kotonakin ennen lähtöä. No onneksi on pääsiäinen eikä perussunnuntai-ilta, jolloin ei ole pienintäkään mahdollisuutta lähteä bongaamaan mitään yli kolmenkymmenen kilometrin päähän.
Lintu vaikutti pysyvän paikalla ja päätin lähteä heti kun vain pystyin. Koska lähtö onnistui vasta hiukan neljän jälkeen, oli selvää, että lintua ei enää perjantain aikana pystyisi näkemään. Oli parempi asennoitua niin, että maailma ei kaatuisi vaikka lintu ei enää lauantai-aamuna paikalla olisi.
Saavuin monista pesäpallomestaruuksistaan tunnetun Kiteen Rantakentän parkkipaikalle juuri ennen iltakymmentä. Keväinen tihkusade kasteli niskaa kun Avensis-mallinen perheauto muuttui noin vartissa matkustuskulkineeksi ja kuski siirtyi takalaatikkoon yöunille. Muistelin toistaiseksi ainoata aiempaa kohtaamistani tammitikan kanssa Berliinin liepeillä vuonna 2019. Lintu ilmestyi valtavan kokoisten tammien alaoksille naputtelemaan ja kuuntelemaan. Ei ollut minusta moksiskaan. Sain muutaman dokumenttikuvankin.
Kellon soidessa puoli kuudelta yllätys oli suuri, sillä auton ikkunoissa ei ollut kosteutta juuri nimeksikään. Tämä ei tietenkään haitannut ja sitä helpommalla pääsin siirtymään parin kilometrin matkan kohteeseen. Juuri hiukan aiemmin paikalle oli saapunut pääkaupunkiseudun kakkosaalto ja puolityhjä volvollinen turkulaisia.
Montaa minuuttia ei tarvinnut tiirailla kun joku jo äkkäsi viereisiä käpytikkoja siromman tikkalinnun ehkä noin sadan metrin päässä olevan koivun rungolta. Määritys oli jo tässä vaiheessa selvä kun hennon nokan lisäksi naaman kuviot nähtiin riittävällä tarkkuudella. Aurinko ei ollut vielä noussut ja vaikka valoa jo riitti, hyvistä havainnointioloista ei voinut puhua. Aivan kuin paikatakseen tämän, tikka lensi parinkymmenen metrin päähän pihlajaan, viipyili siinä viitisen, minuuttia, pistäytyi talipötköllä ja nousi vielä hetkeksi läheiseen koivuun.
Sitten se poistui. Lintu lähti koillisen suuntaan ja lensi määrätietoisesti poispäin niin kauan kuin kiikarilla pystyi näkemään. Sen koommin tammitikkaa ei enää kyseisellä paikalla havaittu vaikka etsinnät jatkuivat aktiivisesti ainakin vielä kolmen aikaan iltapäivällä.
Paluumatka kesti hiukan pidempään sillä matkan varrelle osui monenlaista mielenkiintoista. Yksi tällainen tapahtuma oli valkoselkätikan bongaaminen sen omasta kyltein merkatusta metsästään. Harvoin Metsähallituksen toimintaa pääsee kehumaan, mutta tässä on aihetta. Monesti valkoselkätikkojen pesimäpaikkoja pyritään pitämään piilossa vaikka minun mielestäni parempi tapa olisi kertoa, että minä pesin tässä, antakaa minun olla rauhassa. Tosin tässä kohteessa valvontakin on helppoa, sillä kohde sijaitsee Kiteen keskustassa, aivan Rantakentän tuntumassa.
Tein ylimääräisen kierroksen Kerimäen ja Punkaharjun kautta. Kiteen ja Kerimäen välillä näkyi teeriä, urpiaisia vuodareiksi ja pikkukäpylintupariskunta jonkinlaisissa soidinmenoissa. Kerimäellä puhalteli kaulushaikara ja valtavana kokoinen puukirkko oli peitetty rakennustelineillä.
Punkaharjun maisemat ovat huikeita. Nyt tietenkin hiukan laimeampina, koska järvet olivat suurelta osin jäässä ja lehtipuut pelkkiä puita. Pistäydyin Siikalahden patotiellä. Tihkusateisessa varhaiskeväässä ei syntynyt merkittäviä havaintoja, mutta lavan vierestä löytyi valtavilla kellukkeilla varustettu Case-merkkinen pitkäpuomikaivukone. Lienee kyse allikoiden raivaamisesta.
Pistäydyin Simpeleellä ja Ruokolahden leijonapitäjän ytimessä. Sieltä havaintoina lähinnä horisontissa höyryävä Stora-Enson Kaukopään sellutehdas ja muutama kuntapinna, joita en mitenkään erityisesti hakenut, kunhan uteliaisuuttani kiertelin.
Lappeenrannan Murheistenranta tarjosi jäätä ja kyhmyjoutsenen. Mälkiän sululla olen käynyt aiemmin monestikin ja kertaalleen mennyt siitä läpikin. Kaikessa karuudessaan ja historiansa takia se on aina vain jotenkin kiehtova kohde. Laivoja siitä ei juuri tällä hetkellä kulje.
Luumäen ja Lahden välin ajoin pysähtymättä ja suunnittelemani pysähdys Lahdessa Sibeliustalon nurkilla vesittyi maksullisen parkkipaikan ja kohtuuttoman kulkijamäärän myötä. Viimeksi kun olen tuolla ollut, pysäköinnistä ei pyydetty maksua, mutta parissa kymmenessä vuodessa tapahtuu joskus isompiakin asioita.
Tuulinen Sammalistonsuo ei kostuneen päällysvaatetuksen lisäksi antanut oikein mitään muuta, joten retkeä oli jäljelle enää matkailuvarustuksen purkaminen ja Avensiksen palauttaminen perheajoneuvoksi.
Kiteen – Kerimäen – Punkaharjun-alue on järvineen, harjuineen ja kaikkineen on maisemallisesti valtavan hienoa eikä tikkakaan huono ollut. Tuonne suunnalle pitää palata joskus ajan kanssa.
Kuvat edustavat jälleen taattua pokkarilaatua, mutta koska ne ovat parasta, mitä tarjolla on, niillä mennään.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.