Perjantaina 14.11. päätin lähteä viikonlopuksi Utöhön. Matkustukseen kuluva aika on kohtuuton varsinaiseen hyötyaikaan nähden erityisesti näin pimeänä vuodenaikana, mutta oletettavasti ainakin tämän vuoden puolella tämä olisi viimeinen reissu Utöhön. Ja kyllä tuossa kahdeksan tunnin valoisana aikanakin ehtii itsensä väsyttää. Liikkumista osin hankalassakin maastossa kertyy helposti kymmenisen kilometriä ja rimpuilu vaikkapa upottavissa olosuhteissa vaelluskengät jalassa lisää kerrointa merkittävästi kun kumisaappaat jäivät tälläkin kerralla Pärnäisiin.
Koko perjantaisen laivamatkan ajan oli pilkkopimeää, joten kannelta ei tietenkään kertynyt minkäänlaisia havaintoja. Jossain Aspön jälkeen saatoin jopa hiukan torkahtaa vaikka lentokonepenkit jyrisevässä laivassa eivät mitään ultimaattista mukavuutta tarjoakaan. Hotellissa odotti yllätys, sillä respassa kerrottiin, että normaalisti 7:30 tarjoiltava aamupala olisikin katettuna vasta klo 9:00! Aivan täydellinen aamiaisajankohta siirtyi siis puolellatoista tunnilla keskeyttämään auringonnousun ympärille ajoittuvat tarkkailuoperaatiot. No näillä pitää mennä.
Lauantaina 15.11. heräilin sitten vasta reilusti seitsemän jälkeen ja olin aamutoimien jälkeen ulkona kahdeksan paikkeilla. Tuuli puhalsi navakasti lännen suunnalta ja matkalla luotsiasemalle ei löytynyt juuri muuta kuin muutama sinisorsa Fladanilla ja pari ääntelevää talitiaista. Auringon noustua merelläkään ei juuri liikettä näkynyt. Joku määrittämättömäksi jäänyt sorsapari sentään kaukana väreilyssä oli liikeellä. Väreily oli jopa yllättävän voimakasta, koska merivesi oli reilusti ympäröivää ilmamassaa lämpimämpää.
Aamupalan jälkeen kuulin, että mereltä oli pohjoisen suuntaan tullut aikuinen sinisuohaukkakoiras! Erikoista liikehdintää vuodenaikaan nähden. Ehkä lintu oli ensin pyrkinyt Ruotsin suuntaan, mutta todennut tuuliolosuhteet mahdottomiksi. Lyhyen meritiirailujakson jälkeen jatkoin matkaa itäniityn suuntaan. Siellä oli edellisinä päivinä havaittu monenlaista mukavaa. Säätila oli kuitenkin keikahtanut rankasti kylmempään suuntaan, eikä leudon marraskuun alun kaltainen tykitys enää jatkunut.
Hetken luulin kompanneeni itäniityltä taigakirvisen, jollainen siellä aiemmin viikolla oli tavattukin. Arvoitukseksi tämä lopulta jäi, koska kuvia saati uutta havaintoa ei syntynyt. Itäniityn märällä itäpuoliskolta taivaanvuohien, niittykirvisten ja yhden epämääräisen, kaislikkoon kadonneen fyllarin lisäksi lentoon pyrähti selvästi prantensikseen verrattuna poikkeavasti ääntelevä kirvinen. Niittykirvinenkin päästää toisinaan tämän kaltaista ääntä, mutta ei minun kokemukseni perusteella jatkuvasti. Jossain vaiheessa pitäisi kuulua istiäkin.
Lintu lennähti kauemmas laskeutuen rannan suunnalle. Päätin kokeilla reagoisiko se taigakirvisen kutsuääneen. Näinhän se teki ja aivan välittömästikin vielä. Otus lensi äännellen ylitseni raripuskan suuntaan, mutta yrityksestä huolimatta kuvaaminen ei onnistunut. Lälläriin huutelun jälkeen paikalle ilmestyi ensimmäisenä lähistöllä ollut Suomisen Janne, joka hodarin sijaan havaitsi raripuskasta kohti lentäneen tulipäähippiäisen!
Hippiäinen lennähti läheiseen katajaan ja jäi jonnekin sen alaoksille kähmyilemään ja odottelemaan lajin varmistumista. Se löytyi muutamaan otteeseen uudelleen, mutta edes dokumettikuvia ei syntynyt. Havainto ei siis välttämättä tule hyväksytyksi paikallisen rariraadin käsittelyssä, mutta laji kuitenkin oli varmuudella oikein heti alusta alkaen. Kun kaikki halukaat olivat paikalla, soitimme vielä niin tulipään kuin hodarinkin kutsuääntä ja yritimme pienimuotoista komppaustakin. Sen paremmin kirvisehdokasta kuin tulipäähippiäistäkään ei enää tämän jälkeen havaittu.
Loppupäivä kului epämääräiseen kuljeskeluun ja potentiaalisten suojapaikkojen etsintään. Voimakas lännenpuoleinen tuuli osui kuitenkin lähes kaikkialle ja linnut pysyttelivät piiloissaan. Suuri osa oli varmaan poistunutkin ennen kylmää ilmaa tuoneen länsi-lounaisvirtauksen alkamista.
Sunnuntaina 16.11. en lähtenyt luotsiasemalle ennen aamupalaa vaan käytin tämän ajan Enskärin tuloksettomaan kiertelyyn. Noin 9:15 olin jo taas staijiasemissa luotsiaseman suojassa. Merellä näkyi hiukan enemmän liikettä kuin lauantaina ja näkyvyyskin oli parempi. Ilmeisesti ilma oli jonkin verran lämpimämpää kuin aiemmin ja väreily jäi vähäisemmäksi. Liikeellä oli lähinnä alleja ja ruokkeja, muutama merisirri ja pari mustalintuakin näkyi.
Vielä ennen kahdeltatoista tapahtuvaa laivan lähtöä lähdin kiertämään itäniityn Teerikallion kupeesta rannan kautta puupenkeille. Reitin varrelta nousi jonkin verran niittykirvisiä ja muutama kiuru, mutta jopa hiukan eilistä voimakkaampi tuuli piti lintumassat piiloissaan. Aiemmin viikolla havaittua hernekerttuakaan ei enää näkynyt. Raripuskassa ja sen liepeillä oli jonkin verran vilskettä viherpeippoparven ja tiaisten muodossa.
Laivan kannelta ei enää Aspön yllä kiikarille ja kyvyilleni liian kaukana lentänyttä, määrittämättä jäänyttä petoa ja muuttavaa laulujoutsenparvea lukuun ottamatta juuri muuta löytynyt. Jurmossa ja Nötössä lenteli ihan kohtuullisen kokoisia telkkäparvia. Seassa näkyi muutamia tukkasotkiakin.
Taas yksi Utön retki on tehty. Saaressa havaitsemani lajimäärä ei taaskaan kovin hurjaksi noussut, mutta merellinen ympäristö kokonaisuudessaan tuo marraskuiseenkin sisämaaelämään vallan mukavaa vaihtelua. Ei huono tämäkään reissu vaikka Nokialta löytynyt amerikanjääkuikka ja Vaasan mongoliankirvinen jäivätkin näkemättä. Valinta oli kuitenkin jo tehty ja tässä vaiheessa pitää hyväksyä, että kaikkea ei voi nähdä. Kirvisen osalta saattaa vielä tarjoutua tilaisuus, mutta kuikka tuskin pysyttelee paikallaan tulevaan viikonloppuun saakka.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.