Räksän loppu II

Osa 2: elokuun räksäkuvia tarinoineen

Kuvan sepelkyyhky erottui pellolle laskeutumassa olevasta parvesta. Luulin lintua ensin kesykyyhkyksi, mutta jo pelkästää koko paljasti, että siitä ei ollut kyse. Kuva on otettu noin 300 metrin etäisyydeltä ja rajusti kropattu, mutta asia selviää ja määritys onnistuu.

Tämä perhonen laskeutui ensin aivan jalkani viereen. Kuvaamisen mahdollistamiseksi jouduin muuttamaan asentoa ja perhonen tietenkin vaihtoi paikkaa. Se laskeutui onneksi muutaman metrin päähän ja oikein poseerasi voimakkaassa myötävalossa. Haluan pitää kuvat luomuina enkä ole tästä syystä poistanut edessä olevia kasvin osia. Kuvaa ei ole mitenkään merkittävästi tarvinnut hinkata eikä kovin suuresti kropatakaan.

Kuvan lintu tuli pellon päällä kohti lähes suoraan auringon suunnasta. Vaikka lisäsin valotusta jo kuvanottohetkellä, aivan kaikki se, mitä osaan ottaa rawista irti on jälkikäsittelyssä myös otettu irti. Valotusta on korjattu ainakin kolme aukkoa varjojen osalta ja taivaan yritin saada säilymään puhki palamattomana. Järkkärillä sama käsittely olisi tapahtunut luultavasti pelkästään valotusta lisäämällä.

Tällaisissa tilanteissa valokuvat ovat suureksi avuksi. Vasta kuvia tietokoneella katsellessani huomasin, että tämä aikuisena pitämäni lintu olikin vain reilun vuoden ikäinen. Kuvista on suurta apua iän määrittämisen lisäksi sulkasadon vaiheiden selvittämisessä ja ymmärtämisessä.

Harmaahaikara olisi jäänyt kuvaamatta ellei räksä olisi roikkunut vyöklipsissä. Kiire meinasi tulla nytkin juuri aiemmin mainitusta pitkästä käynnistymisajasta johtuen. Kamera saattaisi muuten olla valmiina, mutta zoomaaminen pisimpään asentoon kestää sekunteja. Tällä kerralla kuvaaminen onnistui.

Tämä lintu lenteli Humppilassa lasitehtaan ja tapahtumapuiston pelloilla. Havaitsin sen lentävän tien suuntaisesti ja ohittavan minut takaa, koska olin pysähtynyt tien sivuun kiikaroimaan. Hyppäsin autoon ja ihmetyksekseni lintu jatkoi edelleen tien vierustaa suuntaa muuttamatta. Nyt minä puolestani ohitin linnun samalla sivuikkunan avaten. Kun olin riittävän paljon linnun edellä, tein peiliin vilkaisun jälkeen nopean pysähdyksen peltoa halkovan tien sivuun. Räksä sarjatulella kuvasin koko linnun kuvaussektorilla viipymisen ajan. Tässä yksi otos tuosta sarjasta.

Nälän yllättäessä ja lähimmän (tai ainakin kiinnostavimman) ruokapaikan sijaitessa Punkalaitumella, tie vei sinne. Kebab-aterian jälkeen matkan jatkuessa kohti Huhtamoa havaitisn ytimeen saapumisesta kertovan kylttikokonaisuuden päällä istuvan lepinkäisen. Taas pikaisen peiliin vilkaisun jälkeen jarrutin auton tien sivuun, avasin ikkunan ja ammuin muutaman sekunnin pysähdyksen ajan sarjatulta ikkuna-aukosta. Seuraavalla pysäkillä saalista tarkastellessani kuvittelin jo hetken löytäneeni pallidirostris-alalajia edustavan isolepinkäisen. Se ajatus katosi kuitenkin viimeistään vatsan puolelle ”valuneen” tumman vyön myötä. Linnussa ei ollut havaittavissa minkäänlaista ruskeaa sävyä, jollaista ko. taksonilla pitäisi näkyä. Tämä voi silti sellainenkin olla, mutta kalpeus, mahajuova ja muu epämääräisyys johtuu tässä tapauksessa jonkinlaisesta pigmettihäiriöstä.

Kyseinen lintu pönötti tiellä Kalliojärven laitamilla Tammelassa. Pysäytin auton vähäliikenteiselle tielle. Kuvaaminen oli siitä suunnasta mahdotonta, mutta lintu pysyi edelleen paikoillaan vaikka käänsin autoa tiellä hiukan poikittain avaten samalla sivuikkunan. Tätä ei oikein voinut jättää uuden pysähtymisen aikaiseksi toimenpiteeksi sillä siitä kuuluvan äänen ja näkyvän välkeen seurauksena lintu todennäköisesti olisi siirtynyt toisaalle. Nyt aloin varovasti hivuttaa räksää lähemmäs avointa ikkunaa ja suuntasin sen sirkkuun. Lyhyen sarjatulipurskeen jälkeen yritin jatkaa matkaa lintua häiritsemättä, mutta se lennähti pajupusikkoon kun olin jo ohittamassa. sitä.

Kivitasku nousi Humppilan Poltteensuontien alkupäästä likimain ainoalle postilaatikolle koko aluella. Jostain syystä se pysyi siinä aina aivan viereen pysähtymiseeni saakka. Olin jo lähestyessä avannut ikkunan ja startannut kameran. Onnistuin ottamaan muutaman kuvan sarjan matalassa myötäisessä iltavalossa sopivan kaukana taustan pelloista ja ojanpientareista. Kuva on kauttaaltaan pehmeä, mikä johtunee auton sivuikkunan kautta ulos virtaavan ympäristöä lämpimämmän ilman aiheuttamasta väreilystä.

Tätä kuvaa ei oikeastaan pitäisi olla olemassakaan, mutta siinä se nyt kuitenkin on. Ammuin summamutikassa taivaalle kun kiikarilla katsoen haukkoja edelleen näkyi. Etsimestä ei vallitsevissa valaistusolosuhteissa ja etäisyydenkään takia nähnyt juuri mitään.

Havaitisin Somerolla Pajulan pelloilla seitsemän hiirihaukan ja yhden mehiläishaukan ”tolpan” NE-suunnassa. Lisäksi yksi hiirihaukka lensi aktiivisesti pois päin jossain etelän suunnalla. Linnut olivat kuvaamisen kannalta aivan liian kaukana, juuri ja juuri kiikarilla erotettavissa. Kaukoputkea käyttäen pystyin määrittämään osan linnuista. Pian linnut lähtivät liitoon ja hajaantuivat. Hetken päästä ne olivat muodostaneet uuden ”tolpan” ja ennen pitkää vielä kolmannenkin koko ajan etelän suuntaan siirtyen. Kolmannen tolpan nousujen jälkeen, linnut päättivät levätä ja putosivat vajaan kilometrin päähän pellon laidalla seisovaan kuuseen. Ainakin suurin osa teki niin. Kuusi oli pahassa väreilyssä, mutta siinä istui ja ympärillä pörräsi niinikään kuusi buteota.

Ehkä kymmenen minuutin kuluttua linnut päättivät taas nousta siivilleen ja etsivät jälleen sopivan nousuvirtauksen. Tämä kuva on sellaisesta ja kuin ihmeen kautta tarkennus sattui pilven reunaan tai johonkin niin, että linnut pystyy erottamaan. Suurin osa muutaman sarjan sisältää pelkästään mihinkään tarkentumatonta harmaata. Määrityksiä tämän perusteella ei pysty tekemään, mutta tämän paremmin kuvattaviksi nämä aikaista muuttoa harjoittelevat yksilöt eivät tulleet. Räksä, kuten mikä muu valoukuvauskone tahansa, on hyvä tämänkaltaisissa tarpeissa. Laji- ja yksilömäärien laskenta on paljon helpompaa kuvasta kuin liikkuvasta parvesta, mutta juuri tällaisesta kuvasta ei pysty ainakaan lajimäärää laskemaan.

Huomasin kyltin päällä istuvan falcon Jokioisten Latovainiossa Jänhijoentiellä lähellä valtatietä numero kaksi. En onnistunut ohi ajaessa selvittämään, oliko lintu tuuli- vai ampuhaukka. Siispä käännyin riittävän etäisyyden päässä ympäri ja lähdin hitaasti valumaan takaisin sinne mistä tulinkin. Koska lintu ei vielä lähietäisyydeltäkään paennut, pidin ampuhaukkaa lähes varmana. Tuulihaukat eivät jää pohtimaan, mitä autoilijalla on mielessä vaan pakenevat kaiken epämääräiseksi katsomansa toiminnan alta toisaalle.

Pääsin linnun etupuolelle ja kuvasin yhden sarjan: päätön lintu! Kyllä sillä silmämääräisesti katsoen pää kuitenkin oli. Seuraava sarja: taas päätön lintu! Kolmannella sarjalla pääkin tuli kuvaan.

Tässä elokuun kuvaukset tähän saakka. Päivityksiä voi olla tulossa mikäli räksä ja kuski säilyvät toimintakuntoisina.