Juuri kun kenttäkerttunen oli viikon viiveellä hoidettu, Merijärveltä noin 40 km Hanhikiveltä löytyi Suomen toinen aasianpääskykahlaaja. Löytötarina ja löytäjäkin ovat jääneet hämärän peittoon, mutta tiistaina 17.6. linnusta kuitenkin tuli ensimmäinen hälytys määrittämättömänä pääskykahlaajalajina. Se oli kuitenkin nähty jo 14.6. jolloin olin vielä kenttäkerttusretkellä.
Työviikko oli vasta alussa ja noin kuuden tunnin matka-ajan takia lähteminen ennen torstaita olisi mahdotonta. Tuskin lintu niin pitkään paikalla pysyisi. Epäilyistäni huolimatta lintu oli vielä torstaina aamuyöllä havaittu ja myöhemmin aamupäivällä tullut läsnäoloilmoitus varmisti sen, että yrittämään piti lähteä.
Myöhemmin torstaina 19.6. homma alkoi vaikuttaa ihan hyvältä, koska matkan aikana tuli ainakin parikin päivitystä paikalla edelleen lentelevästä linnusta. Parin lyhyen pysähdyksen taktiikalla Merijärven keskustan lähipelloille saapuminen tapahtui joskus puoli yhdeksän paikkeilla. Sakea kaukoputkimetsä ei jättänyt oletettua linnun sijaintia epäselväksi.
Eksoottinen kahlaaja oli antanut odottaa itseään tuntikausiakin, mutta nyt se pääsi jotenkin ilmaantumaan mullokselle ehkä vartin odottelun jälkeen. Se pönötti aikansa sijoillaan, alkoi pumpata kaulaansa ja nousi lentoon. Tätä samaa manööveriä se toisti useamman kerran seuraavan tunnin aikana. Vaikka edestakaisin lentely bongariporukkaa viihdyttikin, tosiasiallinen tarkoitus oli hyönteispyynti. Se näytti onnistuvan varsin hyvin ja oli onnistunut aiemminkin, koska oli jo viikon verran paikalla viihtynyt.
Lämpöväreily häiritsi hiukan kuvaamista, mutta muuten olosuhteissa ei ollut valittamista. Lämpöä aurinkoisena iltana oli noin 17 astetta, tuuli ei juuri häirinnyt ja lintu lenteli aktiivisesti erittäin hienossa matalassa myötävalossa. Juhannuskin oli tulossa, joten eipä sen viettämistä juuri paremmissa merkeissä olisi voinut aloittaa.
Majoitus oli varattuna Kalajoen hiekkasärkkien läheisyydestä. Hiukan mieltä askarrutti millainen mellakointi isojen juhannusjuhlien keskellä olisi menossa, mutta kohtuullisen rauhallisesti ainakin torstai-ilta ja yö kuluivat. Jos oli onnea varsinaisen kohdelajin suhteen, sama peli jatkui vielä ajomatkalla Kalajoelle. Lapinpöllö oli lentää tuulilasiin. Se lähti lentoon tien vasemman puolen metsästä ja putosi lähtiessään matalalle. Se arvioi lähestyvän ajoneuvon nopeuden väärin, mutta onnistuin jarruttamaan sen verran, että törmäystä ei tapahtunut. Lyhimmillään etäisyyttä ei montaa metriä ollut.
Kuvittelen hyvän onnen määrän olevan jokseenkin vakio. Joskus sattumat ovat onnekkaampia, toisinaan eivät. Sattumien tasapaino jossain mielessä toteutui jo tähän retkeen käytetyn ajan puitteissa. Perjantaina 20.6. oli ajatuksena käydä Oulun Oritkarissa katsomassa, josko siellä pitkään viihtynyt punakottarainen suostuisi näyttäytymään. Katsomassa käytiin, mutta näyttäytymistä ei tapahtunut. Puolisentoista tuntia etsiskelyä ja useamman kilometrin tallustelu saivat tällä erää riittää. Tunnin kuluttua lintu sitten taas näyttäytyikin.
Vielä piti käydä Kajaanin puolella Oulunjärveen kurottavan niemen kärjessä katselemassa, olisiko siellä pitkään viipynyt pikkukultarinta vielä äänessä. Vuorokaudenaika oli ehkä huonoin mahdollinen eivätkä tuulinen sää, peltotyöt ja sen mukanaan tuoma runsas traktoriliikenne mahdollisuuksia ainakaan parantaneet. Olin kertaalleen kuulevinani ja näkevinäni juuri samalla tavalla käyttäytyvän linnun kuin myöhemmin tulleessa paikallaolopäivityksessä kerrottiin, mutta sen häivähdyksen perusteella en halunnut määritystä naulata.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.