Keskiviikkona 4.6. oli tavoitteena viettää Kiilopäällä niin kauan, että kiiruna löytyisi. Eikä tietenkään haittaisi vaikka jotain muutakin ilmaantuisi. Lappiin tuntuu tällä hetkellä pakkaavan monenlaista mukavaa.
Matkan aikana kiirunapaikat on syystä tai toisesta pitänyt ohittaa, joten tällä retkellä olisi tyytyminen turistirysän tarjontaan. Kiilopää on hyvistä syistä niin suosittu kohde kuin se on. Maisemat ovat huikeat. Näkymää riittää aina Nattasilta Kaunispään taakse. Kiilopään huipulle on paljon helpompi nousta kuin vaikkapa Ailiggaille Utsjoen versiota lukuun ottamatta. Tosin siellä ei kiirunoita olekaan, enkä ole kyllä Karigaksen Ailiggaallakaan niitä havainnut.
Ensin piti tietenkin käydä taas kerran Tahkotörmäntiellä tarkastamassa sepeltaskun tilanne. Se ei halunnut vieläkään näyttäytyä. Jääköön sinne piilottelemaan.
Kiilopäälle kavutessa heti puurajan yläpuolella, alimmalta lavalta näkyi etelän suunnassa valkoinen piste, joka kiikarilla tarkasteltuna osoittautui riekoksi. Sinirinta raksutteli säkeitään ja aurinkokin lämmitti hiukan. Aika mukavaa.
Huipun tuntumassa aloin tehdä kaarroksia tuulensuojassa pohjoisrinteen puolella. Siellä olin aiemmin myös useimmat kiirunat tavannut. Ei tuntunut tämäkään varma paikka tarjoavan kaikkein helpointa ratkaisua kiirunaongelmaan. Kellokin alkoi olla sen verran, että väkeä alkoi vaeltaa rinnettä ylös. Mahdollisuudet pienenisivät kun väki saavuttaisi huipun. Sitten pysähtyessäni kiikaroimaan, kuulin kiirunan narinaa. Mitään ei näkynyt vaikka siirryin vähitellen kuvittelemaani äänen suuntaan. Päätin istahtaa hiukan nyppylän suojaan napostelemaan eväitä ja odottelemaan, josko linnut suostuisivat paljastamaan olinpaikkansa.
Pian selän takaa alkoikin kuulua jonkinlaisen liikkeen aiheuttamaa ääntä. Käännyin varovasti katsomaan, mutta jouduin pettymään. Kiirunoita ei näkynyt vaan lähestyvä kulkija olikin Antero Topp. Anttu kertoi olevansa matkalla Ouluun palauttamaan opastamallaan Varangin retkellä käytettyä pikkubussia, jonka moottorivikavalo oli syttynyt palamaan. Autoa ei voinut jättää Ivaloon, koska se oli lähdössä Oulusta seuraavalle vuokraajalle, joten sinne piti ajaa vikavalosta välittämättä. Palautuksella alkoi olla jo hiukan kiirekin, joten pidempää tarinataukoa ei ollut aikaa pitää.
Lähdin jatkamaan oletettuun kiirunoiden sijaintiin. Muutaman kymmenen metriä kierrettyäni yksi kiiruna nousi lentoon ja pian toinenkin. Ne lensivät ensin etelän suuntaan, tekivät käännöksen ja lensivät noin metrin päästä ylitseni vastakkaiseen suuntaan. Ehdin huutaa Antulle juuri ennen kuin linnut palasivat taas samaa reittiä kunnes katosivat etelän puolelle. Mission completed!
Olen pitkään ajatellut käydä Kutturan kylässä, jonne on Kakslauttasesta matkaa noin neljäkymmentä kilometriä. Tarina kertoo, että presidentti Kekkonen olisi jollain karhunpyyntiretkellään kysellyt kylällä olisiko jotain, mitä hän voisi kyläläisten hyväksi tehdä. Yhteinen toive oli ollut, että olisi mukavaa jos kylään tulisi tie. Kekkonen oli vastannut katsovansa mitä voisi asian eteen tehdä ja tämän jälkeen tie olisi rakennettu hyvin nopealla aikataululla. Tiedä näitä, mutta kylään pääsi tietä pitkin ja Ivalojoen yli johti siltakin, joka on ilmeisesti rakennettu vasta paljon myöhemmin kuin varsinainen tie.
Kylässä ei juuri nähtävää ollut. Tie päättyy kääntöpaikkaan, jolla sijaitsi yhteiskäytössä oleva jäteastia. Ivalojoen toisella rannalla oleva veneenlaskupaikka on kuuleman mukaan kesäisin alueen vilkkain paikka. No onpahan tullut käytyä. Paluumatkalla kuukkeli lensi tien yli, joten ihan mukava matka tämäkin. Tien varrella sijaitsevassa Köysivaaran kuusikossa on tehty hyviä lintuhavaintoja, mutta sekin paikka osoitti minulle nurjan puolensa. Yksi tilhi siinä paikkeilla sentään näkyi.
Kutturantien varressa, hiukan Sotajoelta Kakslauttasen suuntaan, sijaitsee Kafea Gufihtar-kahvila. Se mainostaa itseään kullankaivajien kohtaamispaikkana ja tässä varmaan on vinha perä, sillä Sotajoki on tunnettua kullankaivuualuetta ja jonkinlaista toimintaa oli havaittavissa Kutturantien välittömässä läheisyydessäkin. Tästä päätellen kullan kaivaminen on täällä edelleen kelvollista toimintaa. Lemmenjoelle taisi taannoin tulla rajoituksia. Tilasin kahvilassa poroburgerin. Kerrankin valinta oli helppo, sillä ruokalistalta löytyi kaksi vaihtoehtoa: poroburgeri ja tuplaporoburgeri.
Koska alkuun oli päästy, vielä yksi pitkään mielessä ollut kohde pitäisi käydä katsomassa: Mutenia. Kyseessä on Lokan tekojärven täyttämisen yhteydessä osittain veden valtaan jäänyt kylä. Sompiojärventietä varsinaisen ”retkikeskuksen” ohi jatkaen kylään tulisi Kakslauttasesta matkaa reilu 40 kilometriä. Arvelin tien jatkuva vähintään yhtä huonokuntoisena kuin se Sompiojärvelle johtaa enkä ollut lainkaan väärässä. Valitettavasti vain noin kuusi kilometriä ennen kylää matkan katkaisi suljettu vahvarakenteinen puomi. Nyt en lähtenyt kävelemään, mutta joskus sekin tulee tehtäväksi. Auto ympäri ja samaa rynkytystä takaisin Kakslauttaseen. Sompiojärvellä ei näkynyt merikotkia kummempaa.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.