Kirjosiipiloxioita

Salossa Kauniaisten kaupunginosassa sijaitsevan riippusillan liepeillä on jo jonkin aikaa viipynyt muutamia kirjosiipikäpylintuja. Lajin pesimäalue ulottuu juuri ja juuri Suomen puolelle itäisen Lapin alueella, missä se pesii muutaman tuhannen parin voimalla. Pesinnän jälkeen linnut parveutuvat ja vaeltelevat sinne tänne ravintotilanteen mukaan. Useimmiten Etelä-Suomessa kirjosiipikäpylintuja näkyy yksi tai kaksi yksilöä kerrallaan, mutta Salossa näitä on ollut näkyvillä parhaimmillaan kuusikin yksilöä.

Koska parvissa saattaa olla myös muita käpylintulajeja määrityksen kanssa pitää olla tarkkana. Kaikilla nuorilla käpylinnuilla saattaa olla leveäkin siipijuova, mutta tertiaalien kärjet eivät ole samalla tavalla kärjestään vaaleat kuin kirjosiipikäpylinnulla. Tämä on tärkein erottava tuntomerkki.

Torstaina 14.11 päätin lähteä katsomaan näitä koreita lintuja. Saavuin kohteeseen joskus hieman aamukahdeksan jälkeen. Paikalla olivat jo Markku Axelsson, Tom Stenholm ja yksi aikuinen kirjosiipikäpylintunaaras ruokailemassa maassa sekä pari pikkukäpylintua latvustossa pörrämässä. Vuodari ja samalla niin marraskuun, TLY:n kuin Salonpinnakin tuli tällä hoidetuksi. Olosuhteet olivat liian hämärät kelvollisten valokuvien aikaansaamiseksi, mutta suttua sentään syntyi ja videonpätkäkin.

Kuulin myös ensimmäistä kertaa kunnolla kirjosiipikäpylintujen tööttäilyä, joka jatkui voimakkaana ja varsin pitkään. Ei kuitenkaan niin pitkään, että olisin ehtinyt noutaa mikrofonin autosta. Vaikka matkaa autolle oli ehkä 30 metriä, aikaa kului niin paljon, että linnut olivat hiljentyneet. Tämän kyllä arvasin jo autolle lähtiessäni.

Pari koiraslintuakin piipahti paikalla, mutta ne viihtyivät enimmäkseen kuusten latvoissa, joten hämärissä niistäkään ei oikein kuvia syntynyt.

”Pistäydyin” seuraavaksi Espoossa bongaamassa siellä jo reilun viikon verran viihtyneen nuoren kirjokertun. Lintu löytyi suht’ helposti kunhan ensin löysin oikeaan paikkaan. Lintu ruokaili jonkin tiheän asuinalueen kapean polun varrella varmaankin vajaan kymmenen metrin etäisyydellä lähimpien asuntojen ikkunoista ja sisäänkäynneistä. Ei mitenkään kovin miellyttävä bongausympäristö siis.

Paikalla olleiden kuvaajien kertoman mukaan lintu oli ollut näkymättömissä noin vartin verran. Ennen pitkää se kuitenkin nousi jostain alempaa lehdettömän vakipensaansa yläosiin. Se oli lähes koko ajan oksien takana niin, että oikein minkäänlaista kuvausmahdollisuutta ei ollut ja katosikin taas pian pensaiden kätköön. Paikalle jäi muutama kuvaaja odottelemaan parempia tilanteita, mutta minä lähdin takaisin kohti Saloa.

Kirjosiipikäpylintuja oli nyt paikalla ainakin kuusi, kolme koirasta, kaksi aikuista naarasta ja yksi luultavasti tämän vuoden naaraspoikanen. Valo oli myötäinen, väreilyä ei ollut ja marraskuun sääksi 6-7-plusastetta, tyynessä auringonpaisteessa ei juuri toivomisen varaa jättänyt. Valokuvaamisen kannalta olosuhteet olivat loistavat. Linnut kuitenkin pysyttelivät enimmäkseen puiden latvoissa eivätkä piipahtaneet alhaalla kuin juomassa ja sen ne tekivät pusikoiden suojassa. Tämä käpylinnuille tyypillinen tapa johtunee kuivasta ja pihkapitoisesta siemenravinnosta.

Aikansa aktiivisesti ruokailtuaan linnut jäivät oksiston suojaan lepäilemään. Osa luultavasti siirtyi toisaallekin sillä näitä oli havaittu lähialuieilla muissakin kuusikoissa.

Iltapäivä alkoi olla jo siinä vaiheessa, että oli aika lähteä kotimatkalle. Olin huomannut Tiirasta, että Jokioisilla oli tundrahanhia ja jostain kumman syystä minulla ei vielä ollut marraskuista merkintää kyseisestä lajista. Paluumatka kulki siis Kosken kautta Ypäjälle ja siitä kohti Jokiosia. Pian Ypäjän ja Kosken rajan jälkeen havaitsin hanhiparven, joka kuitenkin lehahti lentoon ennen kuin ehdin kunnolla edes hiljentää. Sain auton pysäytettyä tien reunalle ja aloin roiskia kuvia siltä varalta, että parvi lähtee pois.

Ei se mihinkään lähtenyt ja kuvista selvisi sen verran, että kaksi tundrahanheakin sakissa on. Kaukoputkella löysin vielä kolmannenkin. Mission completed!