Seilissä

Seili on hurjan historian omaava pieni saari noin viisi kilometriä Nauvon keskustasta kaakkoon. Siellä on 1600-luvun alkupuolelta alkaen toiminut leprasairaalana ja houruinhuoneena. Joutui saarelle sitten ihotaudin-, mielenterveysongelman tai minkä tahansa syyn takia, saarelta ei ollut mahdollista päästä pois. Leprapotilaita, joita saaren historian ajalta tiedetään olleen yli 660, lukuun ottamatta saarella kuolleet on haudattu kirkon taakse hiekkaharjuun. Leprapotilaiden viimeisestä leposijasta ei ole tarkkaa tietoa sillä oletettu hautapaikka kirkon etupihalla on maatutkauksissa osoittautunut tyhjäksi.

Saaren historiasta on runsaasti tietoa verkossa mm. Visit Seili:n sivuilla.

Matka alkoi tuttuun tyyliin jo ennen seitsemää, sillä liput oli varattu ennakkoon klo 10:00 lähtevään venekyytiin. Matka Nauvoon kestää nopeimmillaankin parisen tuntia ja aikaa pitää varata lossin odotteluunkin joskin tällä kerralla suuria ruuhkia ei ollut syytä odottaa. Sunnuntaisin liikenne kulkee saaristosta mantereen suuntaan ja varhaisesta ajankohdasta johtuen kulkijoita oli vain kourallinen.

Venematka saareen taittui mukavasti helsinkiläisen seikkailijapariskunnan kanssa rupatellessa. He olivat polkemassa pientä rengasreittiä telttamajoituksella tarkoituksenaan tutkia reitin vähemmän tunnettuja kohteita. Kertoivat tehneensä aiemmin erilaisia vaelluksia ainakin Kuusamossa ja Länsi-Lapissa Suomen ja vähän kai Ruotsinkin puolella.

Opastetun kierroksen oli tarkoitus alkaa yhdeltätoista, mutta sitä maksaessamme saimmekin kuulla oppaan olevan tulossa Turun lautalla, joka saapuisi tunnin verran myöhässä eli opastus alkaisikin vasta kahdeltatoista. Paluumatka oli varattu 14:15 lähtevään veneeseen eli ruokailulle pitäisi noin puolitoista tuntia kestävän opastuksen jälkeenkin jäädä sopivasti aikaa.

Opastus alkoi postilaiturista, eli siitä samasta paikasta jossa olimme juuri saareen nousseet ja josta olimme talsineet päärakennukseen. No eipä siinä muuta kuin sinne takaisin vain. Koska aikaa opastuksen alkamiseen oli reilusti, tämä käytettiin geokätköjen etsimiseen. Yhtä lukuun ottamatta saaren muut kätköt löytyivätkin melko vaivattomasta. Vielä vilkaisu etäisen rantakioskin kirjavalikoimaan ja sitten pitikin jo kiiruhtaa postilaiturin suuntaan.

Opastus oli ennakkotiedoista poiketen alkanutkin jo ennen kahtatoista ja jäimme paitsi postilaiturin osuutta sillä jo vähän ennen kahtatoista opastuskulkue tuli vastaan saaren ainoan maatilan vaiheilla. Tästä eteenpäin reilun tunnin verran opastuskierroksen aikana tulikin valtava määrä tietoa saaren aiemmista tapahtumista noin 500 viimeisen vuoden ajalta.

Seilin saaresta on kirjoitettu tietokirjoja yllättävän vähän vaikka asiaa riittäisi kerrottavaksi hyllymetreittäin. Kertomakirjallisuutta riittää ja onhan saarella elokuviakin tehty. Miten tämä on mennyt Johanna Pakolalta ohi?

Opastuskierros päättyi saaren kirkkoon, joka olikin varsin erikoinen. Jykevä hirsirakennus kätki sisäänsä niin leprapotilaiden karsinan, kryptan kuin signeeratun saarnatuolinkin.

Opastuksen jälkeen pitikin jo kiirehtiä lounaspöytään ja siitä postilaiturin kautta kotimatkalle. Postilaiturin lähistöllä saaren viimeinen löytymätön geokätkö jäi odottamaan seuraavaa vierailua. Tätä tukee myös retken onneton valokuvasato.