Maanantaina 14.10. piti ensimmäiseksi käydä Salossa katsomassa josko Halikonlahdella muutaman päivän viihtynyt sepeltasku olisi edelleen paikalla. No eipä ollut. Etsijöitä riitti, mutta koko alue tuntui tyhjentyneen linnuista sunnuntain ja maanantain välisen yön aikana.
Toivottavasti tasku oli lähtenyt hyvän muuttosään eikä rengastuksen aiheuttaman häiriön takia. Harhailija oli sunnuntai-iltapäivällä rengastettu ja tämä tietenkin aina jollain tavoin häiritsee lintua. Tällaisessa tapauksessa on kovin vaikea keksiä rengastuksen perustaksi minkäänlaista tieteellistä arvoa. Lintu on jo harhautunut kauas alueilta, joilla sen tässä vaiheessa pitäisi olla ja tulee siis todennäköisesti kuolemaan aliravitsemukseen viimeistään silloin kun maa jäätyy tai peittyy lumeen. On erittäin epätodennäköistä, että lintu päätyy uudelleen rengastajan verkkoon ja vaikka päätyisikin, siitä selviää ainoastaan se, että on Salosta lentänyt sinne, missä sitten kontrolloidaankaan. Tästä ei ole minkäänlaista hyötyä ainakaan lajin muuttokäyttäytymisen seurannan kannalta.
Tiistaina 15.10. retkeilin lähinnä Ypäjän pelloilla löytämättä sieltäkään juuri mitään. Inkoosta löytyi iltapäivällä arotasku, jota en enää viitsinyt lähteä bongaamaan. Myös Turun suunnalta kuului kummia, sillä Kuusistonlahdella oli pistäytynyt nuori tunturihaukka. Mitä ilmeisimmin sama lintu oli myöhemmin havaittu myös Paimiossa.
Keskiviikkona 16.10. tuli Lintutiedotukseen viesti edelleen paikalla olevasta arotaskusta, joten päätin lähteä Inkoon suuntaan. Puolentoista tunnin etsinnän jälkeen oli todettava, että aamun tilanteesta poiketen arotasku ei enää ollut paikalla.
Jokunen tunti oli jo kulunut aamuisesta Paimion tunturihaukkahavainnosta, joten nyt saattaisi olla hyvä hetki siirtyä sata kilometriä lännen suuntaan ja olla paikalla kun nuori rusti tulisi ruokailemaan seuraavan kerran. Saahan sitä toki haaveilla ja haaveeksi tämä jäikin. Melkein kolmen tunnin odottelun jälkeen oli todettava, että aurinko alkaa laskea ja vaikka peto samalle peltoaukealle ilmaantuisikin, määrittäminen voisi olla haasteellista. Ideaalitilanteessa lintu tulisi istumaan peltotielle tai auton katolle kymmenen metrin etäisyydelle, mutta koska tämä mahdollisuus olisi häviävän pieni päätin lähteä kotiin.
Perjantaina 18.10. lähdin aamulla kohti Someroa. Tuulet eivät vaikuttaneet mitenkään suotuisilta muuton suhteen, mutta torstaina Pajulan pelloilla oli nähty maakotkakin, joten päätin säästä huolimatta lähteä matkaan. Matka kulki Papinnokan, Saaren ja Kaukolan kautta. Pieni pysähdys tapahtui myös niin Ruostejärven kuin Salkolanjärvenkin rannalla. Eipä löytynyt mitään mainittavaa noista kohteista. Päätin vielä käydä Liesjärven Kansallispuistossa kokeilemassa, josko pohjantikkoja olisi näkösällä. Eipä löytynyt sellaista, mutta kahden viheltelevän pyyn kanssa pääsin vuorovaikutukseen.
Pajulassa kiertelin Suulingintien ja Karhukorventien paikatkin, mutta pääosan paikallaoloajasta vietin Vähä-Kapilontiellä. Yhtä hiirihaukkaa ja rastasparvia lukuun ottamatta näkyvää muuttoa ei Pajulassa ollessani tapahtunut.
Viikon neljäs nuijaus tapahtui lauantaina 19.10. Porkkalanniemessä. Tai ehkä tämä ei nyt ihan täysi nuijaus ollut sillä mitään etukäteen varmaa tietoa linnun läsnäolosta ei ollut, mutta kohdelajia ei nyt kuitenkaan löytynyt.
Pikkukajava on ollut haasteellinen hoidettava ja vaikka en varsinaisesti ole sitä kovin vakavasti yrittänytkään, on se takaraivossa kummitellut jo pidempään. Norjan retkillä näkee tuhansittain eri ikäisiä rissoja, mutta Suomessa se on havaittavissa lähinnä vain loka-marraskuussa rannikon parhailla staijipaikoilla. Ehkä vähän huonommillakin, mutta niissä ei juuri väkeä katselemassa ole. Viime aikoina nuoria pikkukajavia on havaittu Porkkalanniemen ympäristössä ja Kristiinankaupungissa ainakin Siipyyn tornista.
Aamulla pimeässä auto starttasi kohti Kirkkonummea ja pysähtyi hiukan ennen aamuyhdeksää Porkkalanniemen portin välittömässä läheisyydessä. Hikisen reippailun ja Pampskatanilla vietetyn parituntisen jälkeen piti todeta, että ensimmäinen Suomen rissa odottaa edelleen löytymistään. Kausen Antti sentään oli vajaan viiden kilometrin etäisyydellä Västra Söderskär:n luodolla sellaisen havainnut. Valitettavasti sekin oli liikkunut merellä varsin väärään suuntaan. Pikkulokkeja paikalla näkyi sekä paikallisesti kelluvina, että määrätietoisesti ulommas merelle suuntaavina. Vajaan kymmenkunnan lokin joukossa oli niin aikuisia kuin tämän vuoden poikasiakin.
Liikkeellä oli yllättävän runsaslukuisesti pieniä varpuslintuja. Vähintäänkin parisensataa talitiaista, kymmenittäin peippoja, satoja vihervarpusia ja pienempiä määriä mm. hemppoja, niittykirvisiä ja viherpeippoja suuntasi merelle. Tuntematta näiden lajien käyttäytymistä on vaikeaa sanoa lähtevätkö ne tosiaan puskemaan meren yli lähes niiden maksimilentonopeudella puhaltavaan vastatuuleen vai siirtyvätkö vain esim. seuraaville saarille, joita tässä kohdassa riittää muutaman kilometrin verran aina Mäkiluodolle saakka. Senkin jälkeen merellä on muutaman kilometrin päässä vielä Kallbådan, mutta se on täysin puuton eikä siten tarjoa suojaa tai ruokaakaan juuri näille enimmäkseen puustoisten alueiden lajeille.
Parin staijatun tunnin jälkeen matka jatkui luotsiaseman suuntaan ja siellä ensimmäiseksi kohteeksi sattui muovilankkupintainen katselulava. Kaukoputkia ja muuta havaintovälineistöä kiikuttavaa porukkaa lappasi kuitenkin lavan ohi kohti luotsiasemaa. Minne nämä olivat matkalla? Olin kuullut Jussin mansikkapaikasta, mutta minulla ei ollut aavistustakaan missä tai mikä sellainen olisi. Ehkä se nyt selviäisi. En edelleenkään tiedä löysinkö juuri sinne, mutta siellä muiden seassa staijaili Jussi Lindström, jonka mukaan mansikkapaikka on nimetty. Lisäksi paikalla oli ainakin pinnakärki kompe ja Saunamäen Pertti, joka oli mukana myös ruostekurkkusirkkubongausretkellä.
Eipä tuoltakaan mitään maagista irronnut. Muutto-, varpus- ja kanahaukat ja useampi pikkulokki sentään kunnioittivat katselijoita ohilennoillaan ja opin muutaman luodon sekä murrikallion nimen. Tämä on siis se paikka, mistä löytyi Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa mustakurkkumurri.
Jostain syystä täällä liihotteli edelleen niin neitoperhonen kuin amiraalikin. Ainakin amiraalin tiedetään vähintäänkin yrittävän syysmuuttoa, joten olisikohan näillä asioilla jonkinlainen yhteys. Melkein 10 m/s puhaltavassa tuulessa ole kaikilla linnuillakaan mitään asiaa merelle joten muuttoa yrittävien perhosten on pysähdyttävä viimeistään tässä ja jäätävä odotettamaan parempia tuulia.
Pinnasaldo on viikon kuluessa karttunut ainoastaan torstaina Kortejärveltä löytämäni kahden partatiaisen…, ei kun viiksitimalin verran. Viikkoa on jäljellä vielä sunnuntain verran eli edelleen on mahdollisuuksia vaikka kuinka hienoihin hylsyihin. Lähinnä mielessä on pyörinyt Orimattilassa jo pari päivää viihtynyt mustanmerenlokki.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.