Lauantaina 17.8. retkikohteena oli Hamningberg. Ajatuksena oli ajaa suoraan kohteeseen, koska satoi ja ennusteiden mukaan sataisi vielä ainakin pari tuntia. Eipä toiminut sen paremmin suunnitelma kuin ennustekaan. Erään suurmiehen sanoin: ”Poika! Maailmassa on kaksi asiaa joihin voi luottaa. Maan vetovoima ja hydrostaattinen paine.” No nämähän toki ovat likimain saman asian eri puolia eikä gravitaatiokaan ole varsinainen voima vaan massakeskittymien aiheuttamia kuoppia aika-avaruudessa eli onko sitten todellisuudessa olemassa mitään mihin voisi maailmankatsomuksellisella tasolla luottaa?
Konkreettisesti tämä juuri tässä nimenomaisessa tapauksessa tarkoittaa, että pakkohan sitä oli pysähtyä jo Nessebyn kirkolla. Voimakas tuuli ja sen mukanaan tuomat pisarat eivät kyllä houkutelleet jäämään yhtään pidemmäksi kuin pysähdyksen ajaksi. Sateen ja tuulilasinpyyhkijöiden takaa pystyi kyllä näkemään kahlaajia olevan paikalla melko runsaastikin. Ehkä jotain olisi jäljellä vielä palatessakin vaikka nousuvesi olisikin korkeimmillaan. Noin yleisesti tuntuu olevan niin, että kahlaajat ilmestyvät rannoille silloin kun vuorovesi on laskemassa. Tämä on loogista, sillä juuri silloinhan meren jälkeensä jättämät antimet ovat parhaiten saatavilla ja tuoreimmillaan.
Sade oli alkuperäisen ennusteen mukaan loppunut jo aikoja sitten Vadsø:n saapuessani. Reaalimaailmassa kuitenkin satoi eikä tunnelmaa parantanut lainkaan se, että havaitsin unohtaneeni eväsleivät Nuorgamiin. Kahvia sentään oli mukana täysi termospullollinen.
Vardössä jälleen pieni merelle tuijottelu, satamalaiturin tarkastus ja siitä siirtyminen Drakkar Leviathanin kautta kohti majakkaa.
Majakalle saakka en kuitenkaan viitsinyt edetä sillä tie oli todella huonossa kunnossa. Lähinnä se muistutti heikkokuntoista peltotietä. Myöhemmin Svartnesin suunnalta katsellessani havaitsin, että perille asti oli tästäkin huolimatta edennyt useampi autokunta. Jonkinlainen maastoajoneuvo tai ainakin joku hieman paremmalla maavaralla varustettu kulkine olisi toisinaan tarpeen.
Vielä hiukan evästä Rema tonnista ja matka kohti Hamningbergiä saattoi jatkua. Ensin piti kuitenkin skannailla Svartnesin laguunia monelta suunnalta. Parhaat havainnot syntyivät aivan Hamningbergiin johtavan tien varrelta laguunin pohjalta. Siellä rakkohauruvalleilla ruokaili niin nuoria isosirrejä, karikukkoja, punakuireja kuin pikkusirrejäkin.
Persfjordin paikkeilla tapasin retken ainoan lintuharrastajatoverin. Ruotsalaismies oli matkalla Hamningbergiin ja noitui kadottamaansa kuikkalintua jota ei ollut onnistunut määrittämään lajilleen. Löysin Minnebautan kohdalta merelle katsellessani hieman ulompaa yhden kuvaukseen sopivan vaaleahkon kuikkalinnun, joka osoittautui kaakkuriksi. En osaa sanoa oliko kyseessä sama lintu enkä enää kääntynyt takaisinkaan. Kaakkureita voi täällä olla vaikka kuinka paljon ja mahdollisesti parempienkin kuikkalajien edustajia löytyy. Juuri nyt ei sellaisia osunut putkeen.
Sanfjordin pororitilöineen ohitin tällä kerralla vauhdilla ja ajoin suoraan Hamningbergin länsilahden etäisimmälle parkkipaikalle. Koko lahti oli aivan tyhjä, mutta jostain sentään kuului meriharakan nillitystä. Oli paikallaan tehdä nopea siirtyminen itäpuolelle tapittamaan merelle. Siellä todennäköisesti näkisi ainakin Stauranille palaamassa olevia suulia.
Suulia näkyikin reilun tunnin aikana 23 yksilöä. Kaikki menossa samaan suuntaan kohti Syltefjordia eli noin NW-suuntaan. Lähimmätkin suulat menevät sen verran kaukaa, että minkäänlaisia järkeviä kuvia niistä on mahdotonta ottaa.
Minulle tuotti ensin vaikeuksia hahmottaa, mitä olivat vieläkin kauempana merellä aaltojen seassa merkittävästi suulia nopeammin etenevät vaaleat linnut. Lopulta pari niitä lensi sen verran lähempää, että erotin niiden jäykät ruokkimaiset siiveniskut sekä tummemman ja vaaleamman sävyn vaihtelun linnun kääntyillessä tuulessa. Myrskylintuja! Havaitsin tunnin aikana 45 yksilöä. Nämäkin kaikki matkalla suurin piirtein NW-suuntaan.
Itäpuolen lahden tarjontaa levikkeeltä tutkaillessani vieressä ollut virolaismies nosti dronen ilmaan. Samalla hetkellä jossain rannan tuntumassa ollut muuttohaukka nousi pakolentoon kylän takana kohoavien kallioiden suuntaan. Kallioiden etupuolella kaarteli vielä tuulihaukka mittakaavaa antamassa. Tästäkään tilanteesta en saanut kuvaa ja tuskin sellaista olisi ollut dronestakaan kaivettavissa.
Paluumatkalla pysähdyin hieman ennen Svartnesia kuvaamassa autereen seassa kohoavaa Vardötä ja Svartnesin laguunia.
Hain vielä Vadsøn Extra-liikkeestä hiukan eväitä ja koukkasin Vestre Jakobselv:n ylängöllä, jossa yhytin mm. punakylkirastasnuorisoa. Reilun 400 kilometrin ajelun jälkeen saavuin päivän päätteeksi Nuorgamiin. Pulmankijärven suuntaan en enää jaksanut lähteä.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.