Lauantaina 4.10. oli jälleen LHLH:n perinteisen Lokarallin aika. Kisa käytiin tällä kerralla Tammelan kunnan alueella. Kuuden tunnin lyhyttapahtuman aikana näin suuren kunnan alueella pystyy retkeilemään vain rajallisesti, joten aloituskohteen ja ensimmäisen parin tunnin merkitys korostuvat. Tai näin sitä ainakin luulisi, mutta tällä kerralla tarina on hieman erilainen.
Koska ennusteiden mukaan tuulen piti olla maltillista vielä aamulla, ideana oli katsella Pyhäjärvelle useammasta suunnasta vielä kun aallokko pysyisi kohtuullisen matalana. Eihän siellä sitten juuri mitään näkynyt, mutta jonkin verran pikkulintuja sentään liikkui rannan tuntumassa. Kisa jatkui alavireisissä merkeissä Pyhäjärven pohjoisrantaa lännen suuntaan. Keskustasta onnistui kaivaa kuusitiainen ja varpunen, Mustialassa lenteli harmaahaikara ja Lamalan meijerin paikkeilla liihotteli parvellinen kesykyyhkyjä. Olihan tuohon jo yhden metsäisemmän vierailun aikana löytynyt muutama rastaslaji ja tikkojakin. Reilun parin tunnin jälkeen saldona oli 34 lajia. Ei nyt ihan huono kuitenkaan.
Kuivajärven rannalla Venesillan nurkissa joukkuetoverini Marko Järvenpää säpsähti: ”Mikä tuo oli? Tuli ihan pikkusieppo mieleen.” Kuusen alaoksalta oli lähtenyt joku harmaahko pikkulintu. Pian alkoi kuulua huonosti kutsuääntään lausuvan tiltaltin tapaista ääntelyä. Tämä ei kuulostanut pikkusiepolta ollenkaan. Kiersimme äänen suuntaan, mutta vastavuoroisesti ääni kiersi meitä. Päätin hajaantua ikään kuin vastakkaiseen suuntaan ja pian tärppäsikin. Lintu lennähti muutaman metrin päähän kuusen alaoksalle, suurin piirtein niille sijoille mistä se alun perin löytyikin. Naaraspukuinen sinipyrstö, ensimmäinen havainto Lounais-Hämeen alueella!
Pidättäydyin metelöimästä ja odottelin kollegan palaavan lähemmäs ja pian hänkin löysi linnun määrityskelpoisesti kiikariinsa. Tässä kohteessa kului tunnin verran aikaa valokuvatessa, eri medioihin tiedottaessa ja lintua silmällä pitäen.
Tavoilleen uskollisesti itäinen hämyisten ikikuusikoiden lintu pysytteli nytkin suurimman osan ajasta kuusten varjoissa. Sen kuvaaminen pokkarikalustolla osoittautui tuskalliseksi. Jotain epäteräviä dokumentteja syntyi ja vapaalla kädellä kuvattu tärisevä liikkuvan kuvan esitys myös.
Jotenkin erikoisesti itse kisa jatkui vauhdikkaammin tämän jälkeen varsinkin kun huomioi, että oltiin jo iltapäivän puolella. Rallin kuluessa Marko hokasi Kalliojärveltä vielä melko myöhäisen sinirinnankin. Kuvittelimme sen olleen ilmoitusvelvollinen, ja sellainen se vaikutti vielä ilmoitushetkellä olleenkin. Kisasta lohkesi voitto vaikka jälkikäteen selvisi, että niittykirvinen oli unohtunut merkata listalle.
Sinipyrstö viipyi paikalla sunnuntaiaamupäivään kunnes se hiukan aamukymmenen jälkeen katosi. Lokakuinen sinipyrstö herätti sen verran kiinnostusta, että sitä tultiin katsomaan lähialueiden lisäksi ainakin pääkaupunkiseudulta ja Turun suunnalta. Ja olihan tuo itsellekin uusi lokakuun ja Lounais-Hämeen laji. Jokunen paikallinen harrastaja kuittasi lajista myös eliksen.
Maanantaina 5.10. eräs paikallinen lintuharrastaja soitti vahvasta heinäkurppaepäilystä Forssan lentokentän liepeillä. Kannattaa pyytää vaikka ei saisikaan pitää paikkansa myös heinäkurpan kohdalla. Ilmoituksen tehnyt henkilö jäi paikalle valvomaan tilannetta. Laitoin puoliväkisin työt sivuun ja lähdin tihkusateessa siirtymään kohteeseen. Matkalta poimin vielä kolmannen toverin kanssakomppaamaan. Pikaisen tilannekatsauksen jälkeen lähdimme siirtymään kohti oletetun linnun oletettua sijaintia. Kohta lämpökameran näytössä hehkuikin punainen piste. Jotain siellä oli. Piste kuitenkin liikkui ja näytti jollain tavoin epäilyttävästi kääntyilevän tai jopa hiukan siirtyvän. Tuo ei vaikuttanut aivan optimaaliselta heinäkurpan suhteen. Edettyämme noin 50 metrin etäisyydelle linnusta, se otti siivet alleen. Tuo oli jo lähes varma merkki jonkin muun lajin puolesta ja samaan aikaan kireä naukaisu jo varmistikin linnun olevan taivaanvuohi.
Tiistaina 6.10. toinen paikallinen harrastaja ilmoitti havainneensa Tammelan Kalliojärvellä pensastaskun. Alkaa olla jo varsin myöhäinen ajankohta kyseiselle lajille, joten mieleen juolahti josko kyseessä olisikin joku parempi pensastaskulaji. Joka tapauksessa päätin mennä paikalle sillä tarjolla olisi vähintäänkin lokakuun pinna. Porkkanannosto häiritsi bongaamista ja jouduin jättämään auton jonkin matkan päähän. Ensimmäinen ajatus oli, että jos lintu edelleen on paikalla, kuvaaminen on tärkeämpää kuin höyhenentarkka tapittaminen kaukoputken läpi, joten putki sai jäädä autoon. Noin vartin etsiskelyn jälkeen sopiva kandi löytyikin, mutta tietenkin niin kaukaa, että kiikarilla ja kameralla lajia ei ollut mitenkään mahdollista määrittää. Kun olin palaamassa autolle kaukoputkea noutamaan, alkuperäinen löytäjä soitti havaittuaan viestini mahdollisesta kovemmasta lajista. Lisää etsijöitä olisi tulossa heti miten.
Pian saimmekin linnun putkeen ja selvisi, että alkuperäinen määritys oli aivan oikea. Ainakin nyt paikalla oli ainoastaan yksi pensastasku ja vaikka toisenlaisiakin epäilyjä esitettiin, yhteisenä loppupäätelmänä oli, että kahden linnun teoria oli tälläkin kerralla väärä.
Yhteistä näille tapauksille on, että oikea laji selvisi. Tämä on aina mukavampi tilanne kuin se, että laji jää auki eikä minkään havaitun seikan perusteella ole mahdollista sulkea parempia lajeja pois tai edes päätyä siihen tavallisempaankaan vaihtoehtoon. Usein hiljaisessa Lounais-Hämeessäkin on nyt lokakuun alkupuolella ”hyvää pöhinää”. Tämä tarkoittaa, että työpäivän jälkeen on syytä lähteä retkelle vaikka aurinko laskeekin jo reilusti ennen iltaseitsemää.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.