Lauantaina 23.11.2024 Riihimäeltä kajahti taas. Siellä on jo tänä vuonna vieraillut todella kova rariteetti pronssi-ibiksen muodossa sekä muista paremmista lajeista ainakin sepeltasku, punakaulahanhi ja pikku-uikku. Nyt oli sitten ikään kuin loppuvuoden kruunuksi löytynyt keltahemppo ruokinnalta Juppalasa! Ja onhan tässä vielä reilu kuukausi vuotta jäljellä eli vielä edelleen voi löytyä vaikka mitä. Paikallistuntemukseni on Riihimäenkin osalta sen verran heikkoa, että Juppala ei johdattanut oikein minnekään. Onneksi Lintutiedotuksen hälytyksessä oli mukana myös osoite ja karttapistekin oli laitettu oikeaan paikkaan.
Uunissa poreileva janssoninkiusaus alkoi olla perunoidenkin osalta pehmennyt, joten nyt oli ruokailun aika. Lähtö venyi siis parilla kymmenellä minuutilla, mutta kyllä jossain vaiheessa päivää on hyvä jotain syödäkin. Kiireen tunne alkoi vaivata matkalla, sillä oltiin jo pitkällä iltapäivän puolella ja navigaattori ennusti saapumisajaksi noin 14:45. Aurinko laskisi tuosta kolmen vartin kuluttua eikä lintu välttämättä enää hämärässä tulisi ruokailulle. Lopen jälkeen alkanut sankka lumisade ei myöskään yhtään laimentanut epäilyksiäni.
Pelko osoittautui aiheettomaksi vaikka perille löydettyäni porukkaa jo tulikin vastaan. Koska varsinaiseen kohteeseen saakka ei saanut ajaa parkkipaikan etsimiseen kului hiukan aikaa ja kun sopiva paikka löytyi en tajunnut jo ajaneeni ohi tiestä, jonka varrella lintu oli. Lähdin aluksi kävelemään väärään suuntaan kunnes havaitsin kyltin, joka opasti johonkin paikalliseen puistoon. Olin nähnyt samanlaisen jo aiemmin ja koska sellainen oli nyt täälläkin, tiesin olevani väärässä suunnassa. Tein täyskäännöksen, vilkaisin karttaa ja palasin noin sadan metrin matkan autolle. Parkkipaikan jälkeen piti kääntyä välittömästi vasempaan. Ilmeisesti paikalta poistumassa ollut Aleksanteri Pikkaraisen ryhmä tajusi virheeni ja sakki alkoi tässä vaiheessa viittilöidä oikeaan suuntaan. Vaikka en enää ollut eksyksissä, heilautin toki kättä kiitokseksi.
Sami Tuomela oli jostain syystä jäänyt yksin paikalle ja kertoi linnun olleen nyt muutaman minuutin kateissa. Aika pian se kuitenkin taas ilmaantui ja jotain hämäriä kuviakin onnistuimme ottamaan. Räksä ei ole tunnettu niukkojen valojen valtiaana ja vaikka valovoimaa riittääkin, ISOa sen pikkukenno ei siedä. ISO 3200 räksän kennolla tuottaa kuviin valtavan kohinan ja kun valotus vielä pimeässä jää parin aukon verran tummaksi lopputulos korjausten jälkeen on melkoista puuroa. Ei ehkä mestariteoksia tai näyttelykuvia, mutta jotain dokumentteja sentään syntyi.
Edellisen kerran olen päässyt kuvaamaan keltahemppoa Jyväskylässä kesällä 2020 eikä se ollut helppoa silloinkaan. Valoa riitti ihan kohtuullisesti, mutta laulava koiras ei lajityypilliseen tapaan pysynyt paikallaan niin pitkään, että mitään kelvollista olisi syntynyt silloinkaan. Ikään kuin kaiken kruunuksi se lauleskeli jossain viidentoista metrin korkeudessa isojen mäntyjen alaoksien kätköissä.
Ruokintapaikka vaikutti varsin suotuisalta talvehtimismenestyksen kannalta. Se sijaitsee erittäin rauhallisen pikkutien päässä, joten liikenteestä ei ole linnulle vaaraa . Ruokinnan välittömässä läheisyydessä kasvaa korkea tiheäoksainen kuusiaita, joka tarjoaa suojaa kylmyyttä ja petoja vastaan. Muita lintuja oli paikalla sen verran, että niiden sopii olettaa valikoituvan varpushaukkojen ensisijaiseksi saaliiksi pienen keltahempon sijaan.
On helppoa kuvitella linnun keräävän suuren ihailijajoukon ainakin 1.12. ja 1.1.2025 mikäli se paikalla pysyy. Se on myös kohtuullisesti saavutettavan etäisyyden päässä pääkaupunkiseudun päiväpinnaajien kannalta katsottuna.
Artikkelikuvassa on Jyväskylässä kuvaamaani koiraslintu. Muissa kuvissa esiintyy Riihimäen talvipukuinen (koiras?)yksilö.
Joskus vielä koittaa sekin päivä, että keltahemppo on hyvin kuvattavissa ja käytössä on tilanteeseen sopiva kuvauskalusto. Tätä jään odottelemaan.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.