Kalustopohdintaa

Olen muutaman viime vuoden kuvannut oikeastaan pelkästään pokkarikalustolla. Kuvaamistoiminta on rajoittunut lähinnä dokumentteihin, määrityskuviin ja vastaaviin. Sonyn räksä (Rx10 IV) on tällaiseen vallan toimiva peli – lähinnä keveytensä takia. Onhan siinä toki kuuttasataa kinomilliä vastaava ulottuvuus ja laajakulmatkin onnistuvat 24 kinomilliin saakka. Myös tarkennus ottaa hyvin kiinni ja pysyy lentävien kohteiden tahdissa siinä missä kameran käyttäjäkin. Se on siis yksinkertaisesti sanottuna monipuolinen valokuvauskone nimenomaan liikkuvaan kuvaustapaan.

Vekottimessa on ”helposti” parannettavissa olevia ominaisuuksiakin vaikka miten. Yksi omassa käytössä jatkuvasti vaivaava asia on etsimen fokussäädön paikallaan pysymättömyys. Pieni rulla aivan etsimen vieressä osuu ilmeisesti lähes jokaisella kuvaussessioiden välisellä tauolla johonkin niin, että seuraavan kerran kuvausta aloittaessa etsimen kuva on suttuinen. Tätä tapahtuu pahimmillaan parisen kymmentäkin kertaa päivässä.

Valotuksen korjausrullassa on toinen aivan vastaavanlainen mekaaninen ongelma. Se on melko hyvin esillä likimain ulommaisimpana osana kameran yläosassa. Siinä missä tuo fokusrullan liikkuminen vaikuttaa ainoastaan etsimen näkymään, tällä on vaikutusta myös kuviin. Onneksi tämä ongelma on harvinaisempi kuin tuo ensimmäinen.

Laite boottaa liian kauan. En tiedä, millaisia starttiaikoja nykyisissä peilittömissä järkkäreissä on, mutta nämä räksän monen sekunnin mittaiset starttiajat ovat aiheuttaneet runsaasti menetettyjä kuvia ainakin muinaisiin peililäpsyttimiin verrattuna. Ne ovat käytännössä valmiita kuvaukseen siinä vaiheessa kun sormen siirtää laukaisimelle virtanapin kääntämisen jälkeen. Valtaosa räksän starttiajasta taitaa kulua zoomin ulos ajamiseen, joten ainakaan tällaista viivettä järkkäreissä ei ole. Ongelmaa saattaisi pystyä kiertämään pitämällä laitteen virroissa ja pidentämällä power save-aikoja niin, että vehje olisi käytännössä koko ajan käytettävissä.

Vielä muutama vuosi sitten toiveena oli, että Sony julkaisisi kameran viidennen version, mutta se toivo on ollutta ja mennyttä. Käsittääkseni Sony on julkisesti ilmoittanutkin, että kehittävät jatkossa ainoastaan järkkärimallejaan. Nuo kaksi ensimmäistä asiaa saattaisi olla hoidettu kuntoon mark V:ssä ja toivoa voisi, että tarkennuskin olisi hieman parantunut. Ulottuvuuttakin voisi olla enemmän, sillä virtuaalinen 600 mm jää monesti varsin lyhyeksi. Fyysisestihän tuo taitaa olla 220mm tai ainakin jotain sinne päin. Ulottuvampia laitettakin on tarjolla, mutta niiden tarkennusominaisuudet ovat sen verran heikkoja, että lentokuvista ei tarvitse haaveilla. Räksän tarkennus poimii pienetkin lentävät kohteet hienosti ja useasti kuvat auttavat määrityksessä. Toisinaan hyvissä olosuhteissa ne ovat jopa ihan julkaisukelpoisia.

Räksän tarkennus pelaa suurimmaksi osaksi vallan mainiosti, mutta uusimpien järkkäreiden tarkennus toimii esim. oksien seassa olevien kohteiden osalta vielä merkittävästi paremmin. Tosin mistään silmätarkennuksista omassa käytössäni on turha haaveilla. Kohteet ovat lähes aina sen verran etäällä, että silmään tarkennus ei vain ole mahdollista.

Rx10 on kompromissi aika monen asian suhteen ja jotta ulottuvuutta on saatu noinkin paljon, kennon on pakko olla pienikokoinen. Koska pikselimäärä kuitenkin on samalla tasolla kuin järkkäreissä, yksittäisen pikselin on pakko olla paljon pienempi, mistä taas seuraa, että siihen osuu vähemmän fotoneita kuin isompaan ja tämä ilmenee kohinana kuvissa.

Olen käyttämissäni kuvaustiloissa asettanut maksimi-ISO:n 3200:n. Tämäkin on oikeastaan jo aivan liikaa sillä ehkä jo joku ISO 800 alkaa olla tällä kameralla aika kohinainen. 3200 on kuitenkin sellainen arvo, joka mahdollistaa kuvaamisen vielä pilvisenä päivänäkin ja matalammilla ISO-arvoilla aika moni kuva alkaisi olla tumma ja liian liike-epäterävä. Jos ISO-arvo ei voi nousta eikä aukko kasvaa, suljinaika väistämättä lyhenee. Määritystarpeiden kannalta kohina on pienempi paha kuin epäterävä kohde.

Nyttemmin olen havainnut itsessäni kaipuuta entiseen eli täyskennojärkkärimaailmaan. Useasti tulee esim. bongaustilanteita, joissa isoja valkoisia putkia omistavat tahot nappaavat höyhenterävää laatukuvaa kun minun on samoilta jalansijoilta tyytyminen johonkin hädin tuskin määrityskelpoiseen sotkuun. Fysiikan lainalaisuudet ottavat isoa roolia kun kohteet ovat kauempana ja/tai sää ei ole aivan optimaalinen. Isojen kennojen isoissa pikseleissä informaatiota on tanakammin tarjolla kuin lilliputtikoon kompromissikuvaimessa.

Räksän speksit löytyvät täältä.

Tokihan Canonin roippeita edelleen nurkissa on eikä niiden käyttöarvo sinällään ole miksikään muuttunut. Kokeilin jopa eräällä syksyisellä Hankoon suuntautuneella reissulla taas kuvata järkkärillä lentäviä petolintuja. Kokeilu päättyi lyhyeen, sillä onhan noiden yli kymmenvuotiaiden sotaratsujen ergonomia ja tarkennuskyky jäänyt jälkeen nykykaluston ominaisuuksista. Ei kiitos tätä enää.

Canonin kamppeita siis olisi, joten sen suhteen esim. R6 Mark II:n hankinta olisi kevyin (=edullisin) reitti nykyaikaan. Tuollainen runko irtoaisi alle 2500 eurolla. Pitää tosin miettiä myös linssivalikoimaa. Ikiaikaisen Tamronin 150-600 zoomin ykkösversion tarkennusmoottorin ajokyky muodostaa seuraavan tulpan, joten myös se pitää päivittää. Canon ei ole julkaissut R-mountin kommunikaatioprotokollaa, joten ainoat objektiivivaihtoehdot löytyvät Canonin omalta listalta. Se ei nykyisellään ole mitenkään vakuuttava harrastepohjaisen lintukuvauskäytön suunnalta tarkasteltuna. Onhan siellä valovoimaista pitkää putkea tarjolla vaikka kuinka, mutta nämä ovat pitkiä myös hinnaltaan ja ilman hyvää sponsoria en ala viisinumeroisilla hintalapuilla varustettuja putkia hankkia.

Canon on jostain historiastaan kaivanut esiin silmäohjauksen eli kamera haluttaessa tarkentaa sinne, minne kuvaaja katsoo. Pidän tätä varsin käyttökelvottomana ominaisuutena ainakin itselleni. Melko usein tulee vilkaistua kuva-alan reunalle kun siellä vilahtaa jotain. Lähtisikö tuollainen katsetarkennus sitten etsimään sieltä reunalta jotain, mihin voisi tarkentaa? Jos näin tapahtuu, koko kuvaustilanne on ohi ja on tyytyminen siihen, mitä tähän on sattunut siihen mennessä kortille tarttumaan. En tiedä onko tällaista edes R5:ssä, joka näistä Canonin rungoista on kiinnostavin.

Tästä R5 Mark II:n spekseihin. 200-800 zoomin tiedot tästä.

Omaan käyttööni voisin kuvitella Canonin valikoimasta sopivan joko 100-500 mm tai 200-800 mm zoomin. Ensin mainittu on ilmeisen hyvä, mutta kovin lyhyt ja jatkeen kanssa käytettäessä muuttuu mekaanisesti isoksi ja valovoimakin alkaa laskea. Jälkimmäinen on jo valmiiksi suurikokoinen eikä senkään valovoima oikein vakuuta. Ulottuvuutta siinä toki riittää. F11-valovoimaisia mustia putkia voinee käyttää vain etelämpänä tai täällä pohjoisen keleissä perinteistä puikkohitsausta harjoittavien konepajojen lähistöllä valokaarta kuvattaessa. Kohinaa riittää räksässäkin, joten pelkästään sitä kuvatakseni en koe tarvetta päivittää kalustoa.

No entä sitten Sony? Siellä on tarjolla erinomainen 200-600 mm objektiivi. Se on kertakaikkisen hyvä, edullinen ja vieläpä sisäisellä mekaniikalla toteutettu zoomi. Sonylta löytyy myös hyviä runkoja. A9:ssä tarkennus on kelvollinen, mutta kennossa on ”vain” 24 megapikseliä. Kroppivaraa ei aivan hirmuisesti ole ja III-versio lienee jonkinlainen global shutter-demo ja mitä tulee kennoon, se on jopa aiempaa hieman heikompi dynamiikaltaan ja kohinansiedoltaan. En myöskään tarvitse mihinkään välkkeetöntä 120 fps kuvausta. Räksäkin ottaa nopeimmillaan liikaa kuvia enkä ole silläkään kuvannut kuin 10 fps, jonka pitäisi olla riittävä lähes mihin tahansa.

Onhan Sonyllä tarjolla pikselihirmuja A7:n muodossa, mutta ne eivät pärjää tarkennuksen tai sarjakuvauksen osalta edes A9:lle. A1:ssä on sitten jo kaikki, mutta se maksaa uutena noin 7000€, joten sekin jää hyllyyn. Ilmeisesti Sonyn järkkärit eivät myöskään siedä kosteutta edes sitä vertaa kuin räksä. Liian kosteuden kertymisen havaitsee siinä ensimmäisenä virtanapin toimimattomuutena. Kamera vain lakkaa tottelemasta sitä sekä kytkeytyy itsekseen päälle ja pois vivun asennosta riippumatta. Sanomattakin on selvää, että tuollaisen sattuessa kuvaaminen ei kovin hyvin onnistu. Toistaiseksi lievissä tihkukeleissä liikkuminen ei ole aiheuttanut pysyvää haittaa, sillä räksä on kuivuttuaan palautunut toimintakuntoon.

Sony A1:n tekniset tiedot tästä ja zoomin tiedot täältä.

Pienillä merkeillä, ehkä Olympusta lukuun ottamatta, ei ole juuri tarjottavaa ainakaan omaan käyttööni. Olympuksella MFT-muodossa olisi potentiaalia, mutta olennaisin ominaisuus eli automaattitarkennus jää merkittävästi jälkeen näistä täyskennokilpailijoista. MFT on myös jonkinlainen kompromissi hinnan ja painon suhteen ja kohinan osalta aika paljon räsksää parempi, jääden toki reilusti täyskennoista jälkeen tässäkin suhteessa.

Tällä hetkellä täyskennojärkkäreiden valtikkaa omasta kuplastani tarkasteltuna pitää Nikon. Se tekee sen vieläpä lähes näytöstyyliin. Objektiivivalikoima on huikean kattava: kohtuuhintaisia, kiinteäpolttovälisiä laatuputkia riittää 400-800 millin väliltä ja zoomeja on tarjolla Nikonilta 180-600 ja riippumattomilta valmistajilta vielä jokunen lisää. Myös tämä Nikonin oma zoomi on toteutettu sisäisesti eli ainakin teoriassa sen pitäisi myös olla paremmin pölyltä ja kosteudelta suojattu kuin ulkoisesti venyvät putket.

Nikon tekee yhteistyötä kolmansien osapuolien kanssa, joten mukavia objektiiveja on tarjolla lähinnä Tamronilta, Sigman puolelta ei niinkään. Riippumattomien valmistajien linssejä ei löydy Canonin R-mountille lainkaan, mutta Sigma tarjoaa ainakin 500mm/f5.6:tta ja jonkinlaisen kattauksen lyhyempiä putkia Sonyn E-mounttiin. Tuota 500mm/f5.6 on kovasti kehuttu, mutta sen kanssa ei ilmeisesti voi käyttää lainkaan jatkeita. Ei siis pääse jatkoon sekään.

Nikonin Z9:ssä ja Z8:ssa on 45 megapikselin kenno, riittävä kuvausnopeus, jonkinlainen kosteuden sieto ja ennen kaikkea kohtuulliset hinnat. Z8 on lisäksi suhteellisen kevyt ja näppärän kokoinenkin. Sen hinta pyörii jossain noin 4000€ luokassa kun Canon R5 II, joka kai lähinnä kennonsa ja muiden ominaisuuksiensa puolesta vastaisi tuota, kustantaa tonnin verran enemmän. Tämän lisäksi se testien perusteella jää Z8:sta jälkeen niin kuvanlaadun kuin tarkennuksenkin suhteen. Hyvässä valossa nämä ovat täysin tasapäiset, mutta kun ISO-arvo nousee, Nikon menee menojaan. Hämärissä oloissan Nikonin tarkennus on myös aivan omaa luokkaansa Canoniin verrattuna.

Nikon Z8 speksit tästä ja zoomin tiedot täältä.

Sonyn A1:n verrattuna Z8 ja Z9 jäävät tarkennuksen osalta hiukan jälkeen, mutta ero ei ole käytännössä millään tavoin merkitsevä. Sony A1:n keeper ratet vaikuttavat testien perusteella olevan lähempänä sataa, kun Nikonilla jäädään jonkin verran yli 90% lukemiin. Nämä ovat silti kovia lukuja kilpailijoihin kuten Canoniin, Olympukseen tai esim. Nikonin Z7:n ja Sonyn A7:n verrattuna. Z8 pääsee siis lähes kaikkien omalta kannaltani merkityksellisten ominaisuuksien osalta erittäin lähelle Sonyn A1:stä, mutta se on yli 3000€ halvempi! Lisäksi tarjolla on vaikuttava objektiivivalikoima, johon kuuluu edullisen hintaluokan huippuzoomi kuten Sonylläkin.

Makrokuvaukset ja muut staattiset jutut pystyn 400 mm polttoväliin saakka suorittamaan kohtuullisen hyvillä Canon-kamppeilla ja pidempikin onnistuu Tamronilla. Käytännössä en siis tarvitse tähän mahdolliseen tulevaan unelmakalustoon muuta kuin rungon ja objektiivin. Toki sen verran, pitää olla roipetta ympärillä, että kuvaaminen onnistuu. Tällä tarkoitan lähinnä akkuja ja sopivia muistikortteja. Tietty voisihan noita Canon-rojuja tarjota vaihdossakin, mutta tuskinpa niistä juuri mitään hyvitetään.

Tämän kaiken kun summaa päästään seuraavankaltaiseen tilanteeseen.

Kalusto	Pikselimäärä	Paino	Hinta
Canon R5II + 200-800 mm	45 MP	2,85 kg	7665 €
Sony A1 + 200-600 mm + 1.4x	50 MP	3,08 kg	9418 €
Nikon Z8 + 180-600 mm + 1.4x	46 MP	3,18 kg	6378 €

Näiden faktojen perusteella on vaikea keksiä syitä hankkia lintukuvaukseen tällä hetkellä mitään muuta kuin Nikonin järkkärikalustoa. En osaa sanoa tuleeko tällaista omalta kohdaltani tapahtumaan milloinkaan, mutta tällä hetkellä en ihmettele lainkaan, miksi Sonyjä vaihdetaan kiivaasti Nikon-kalustoon. Canon taisi päästä lintukuvaajista eroon jo joskus ennen koronaa kun siirtyminen peilittömiin alkoi.

Karimetso ja nuori tiira on kuvattu räksällä, muut täyskennojärkkärillä (5D Mark III ja 1DX).