Perjantaisen (8.11.2024) lomautuspäivän teemana oli auringonnoususta alkaen sankka sumu. Aamuinen Tammelan Pyhäjärven kierros ei kovin kummoisia tuottanut juuri tämän vuoksi. Tuskin sumun seassa mitään Siperian ihmeellisyyksiä piileksikään, mutta mukavampi tämäkin olisi ollut nähdä kuin jättää rannalla arvailun varaan.
Seuraavaksi piti piti käydä toimittamassa hajonnut imuri kaatopaikalle. Sielläkin oli sumua siinä mitassa, että vaikka lokkien hahmoja pressuhallien katoilla näkyikin, niiden määrittäminen näissä oloissa olisi ollut jokseenkin haastavaa. Sekin jäi tällä kerralla väliin ja paluumatkalla myös Vieremänkoski osoittautui täysin siipikansavapaaksi.
Tähteistä kasatun minilounaan jälkeen olin aikeissa lähteä katselemaan Someron peltoja esim. pikkujoutsenten tai punakaulahanhien toivossa. Ajatuksena oli kiertää Vilukselan ja Pitkäjärven kautta Lahdenkylän kulmille ja palata siitä sitten fiiliksen mukaan Forssan suuntaan. Kun aloin merkitä muistiin ensimmäistä isompaa joutsenparvea huomasin hälytyksen aavikkotaskusta Kaarinassa. Lintu oli samalla pellolla kuin pari viikkoa aiemmin, joten sen voisi myös olettaa olevan sama yksilö. Pitäähän siellä pistäytyä, sillä pienellä poikkeamisella siitä saa marraskuulle merkinnän. Matkaa kertyisi kuitenkin vain noin 60 km suuntaansa.
Muutama minuutti lähdön jälkeen tuli päivityshavainto Espoossa paikallisena kelluvasta pikkukajavasta. En ollut huomannut edes siitä tullutta hälytystä! Uusi päätös uuteen suuntaan lähtemisestä oli helppo tehdä sillä marraskuun pinna mistä tahansa lajista jää suomieliksen jalkoihin ainakin lähes kaikissa tilanteissa. Aavikkotasku saattaisi aiheuttaa pysähtymisen jos olisi aivan matkan varrella, mutta nyt se on jokseenkin väärässä sunnassa.
Pääkaupunkiseudulle on matkaa hiukan toistasataa kilometriä ja nämä avomerellä talvehtivat lokit ovat melko rivakoita liikkeissään. Toisaalta se on jo pysynyt paikoillaan jokusen tunnin, joten saattaisi pysyä edelleenkin. No eihän tilannetta voi tietää ellei lähde katsomaan.
Matkan aikana saapui päivityksiä vaikka mistä, mutta ei ensimmäistäkään kohdelinnusta. Sinällään hyvä merkki, koska pääkaupunkiseudulla paikalla on melko varmasti aina joku, joka vahtii lintua ja tiedottaa jos se poistuu. Näin oli nytkin, sillä Marinsatamaan Espoonlahdelle saapuessani paikalla oli Christer Casagrande lintu putkessaan. Tai no siis lähinnä runollisesti, sillä kajava oli juuri kellunut virran mukana laituriin kiinnitetyn isohkon veneen taakse piiloon.
Lintua etsiessäni myös Rytkösen Jouni pölähti paikalle. Jouni oli menossa autokorjaamoon ja tyhjentänyt kulkupelinsä kaikesta optiikasta. Mukana ei ollut siis edes kiikaria. Siirryin hiukan, löysin kajavan putkeen ja päästin Jounin vuorostaan katselemaan. Pian paikalle ilmaantui myös Istvan Kecskemeti, jolla oli kova kiire jonnekin toisaalle, mutta poikkesi kuitenkin matkalla katsomaan tätä.
Yllätys oli jonkinmoinen kun osoittautui, että kohdelintu olikin talvipukuinen aikuinen kun ajatuksissani olin etsimässä 1kv-lintua. Hälytyksissä ja päivityksissä varmaan oli maininta iästäkin, mutta löytyi lintu ilman ikätietoakin. Etäisyyttä oli jälleen kerran aivan liikaa kelvollisten kuvien saamiseksi, mutta hyvällä mielikuvituksella alla olevan kuvan oikeanpuoleisen linnun voi rissaksi mieltää. Sellainen se kuvan kelvottomuudesta huolimatta on.
Pikkukajavan havaitseminen on ollut aktiivisesti työn alla kuluvan syksyn ajan, mutta suomielis on tietenkin kummitellut takaraivossa jo vuosikausia. Nyt sellainen sitten lopulta tuli ja jopa näkyvyyttä koko päivän haitannut sumu loisti Espoonlahdella poissaolollaan. Yes!
Pikkukajava pesii lähimmillään Pohjois-Norjassa ja kuului myös Suomen pesimälajeihin kun Petsamo vielä oli osa Suomea. Se on erittäin merellinen laji ja viihtyy rannikoillakin lähinnä vain pesimäaikaan. Kajavat pesivät yhdyskunnissa valtameriä reunustavilla jyrkänteillä, missä ne välttävät ainakin maanisäkkäiden predaatiopaineen.
Aikuinen ”rissa” on helppo määrittää äänen, tummien siivenkärkien, täyskeltaisen nokan, mustien jalkojen ja lentokuvan perusteella. Nuori lintu on mahdollista sekoittaa lähinnä pikkulokkiin, sillä molemmilla lajeilla selässä on samankaltainen loivan w:n muotoinen kuvio. Sellainen löytyy myös nuoren ruusulokin selästä eikä erehtymisen mahdollisuutta nuoren tiiralokin kanssakaan voi kokonaan sivuuttaa, joten oikean määrityksen tekemiseksi, lintu on nähtävä kohtuullisen hyvin.
Nyt pitää jäädä odottelelmaan pikkukajavan Tyynenmeren sisarlajin, punajalkakajavan löytymistä Suomesta. Lokkien suomenkielisten nimien kanssa saa olla tarkkana, koska Red-legged kittiwake kääntyy punajalkakajavaksi kun taas Black-legged kittiwake onkin pikkukajava. Ehkä hämäävin lokkisuomennos on kuitenkin mustanmerenlokki, jonka englannikielinen nimi on Mediterranean gull! Suomessa välimerenlokkina tunnettu laji puolestaan on englanniksi Audouin’s gull.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.