Keskiviikkona 14.8. tuntui aamupalan jälkeen välttämättömältä tehdä vielä pisto Kaunispäälle vaikka sieltä ei maisemien lisäksi juuri muuta olisi odotettavissa. Olihan siellä omituisen näköinen valkoinen patsas, joka osoittautui Ilmatieteenlaitoksen säätutkaksi.
Tämä hiihtohissin lailla tunturimaisemaan sopiva parikymmenmetrinen monumentti oli kesäkuun alussa vasta alkutekijöissään. Nyt sen ympärillä lenteli ainakin pari törmäpääskyä ja tukku luultavasti paikallista pesimäkantaa edustavia räystäspääskyjä. Niin ja olihan rinteessä toki niittykirvisiä ja västäräkkejäkin.
Ivalossa kiersin niin Akujärven, Iso-Mielikkojärven kuin Veskoniemen satamankin. Näistä Akujärvi tuotti retken ensimmäiset kahlaajat ja uivelot. Lisäksi pistäydyin Neitiaavan reunalla katselemassa ja kuuntelemassa josko pikkusirkkuja näkyisi tai kuuluisi. Todennäköisesti kuulin pikkusirkun tiksuttelua, mutta en uskaltanut tuolla perusteella lajia vielä naulata. Hiekkatien varrella kuulin lapintiaisen ääntä ja aivan minimaalisen atrapoinnin seurauksena kolme tiaista lennähti hetkeksi tien varren mäntyihin aterioimaan. Valitettavasti nämäkin olivat niin vikkeliä ja kirkkaassa vastavalossa, että edes dokumenttikuvia ei syntynyt.
Ivalon taajamassa suoritetun eväs- ja polttoainetankkauksen jälkeen matka jatkui Inarin kautta Neljän Tuulen Tuvalle. Matkalla Muddusjärven Hyljelahdella yhytin uiveloemon neljän poikasensa kanssa. Emo murahteli merkillisesti. Tällaista en ollut aiemmin kuullut, mutta kovasti muiden koskeloiden korahtelua tuokin ääni muistutti. Ruokailulla oli aika vaisua. Ainoastaan kuukkelit tarjosivat piristystä järri- ja viherpeippojen harmauteen.
Aksujärven veneenlaskupaikalta löytyi myös kuukkeli ja siellä naksutteli leppälintunuorukainen, joka osasi sekin varsin hyvin pysytellä kuvaamattomissa. Pian myös emolintu saapui paikalle ja molemmat poistuivat näkymättömiin. Järvellä kellui retken ensimmäinen kaakkuri.
Utsjoella oli ollut helteistä ja sateetonta jo pidempään ja sen seurauksena siellä oli ainoana Suomen kuntana voimassa maastopalovaroitus ja maastopalojen mahdollisuutta kuvattiin vielä erityisen suureksi. Tämä oli helppo uskoa kun poistuin porokylästä Piesjängän suuntaan. Jäkälä narisi jalkineiden alla ja maaston paljailta alueilta nousi ilmaan pölypilviä. Porokylän isossa lammessa sentään oli vettä, mutta kaikki pienemmät lätäköt olivat rutikuivia. Kävelin Piesjängän yli lähimmän järven (lienee osa Piesjärveä?) rantaan kesäjalkineiden lainkaan kastumatta. Keväällä en välttämättä lähtisi yrittämään operaatiota saappaat jalassakaan.
Varmasti osittain kuivuudesta johtuen lintusato jäi täälläkin varsin maltilliseksi. Niittykirvisiä riitti, mutta niiden lisäksi havaintoja kertyi vain tukkasotkaparvesta ja retken ensimmäisestä kapustarinnasta. Porokylästä löytyi pajusirkkuja ja isolepinkäinen.
Iso-Ailikkaan tie oli aiempien rankkasateiden ja kuivuuden runtelema pölisevä maastoautoreitti, jota pitkin nyt kuitenkin jollain tavoin pystyi perheautollakin etenemään puomille saakka. Täällä oli puskaparkissa suomalaisrekisterissä oleva henkilöauto ja leirissä pariskunta nautti helteestä ruokailun merkeissä. Lämpöä tosiaan riitti noin kahdenkymmenenkuuden celsiusasteen verran, jota kohtuullisen navakka tuuli onneksi hiukan viilensi. Toisaalta tuulen suhina vaikuttaa negatiivisiesti kuulohavaintojen määrään.
Tien pölistessä lähdin kulkemaa ylöspäin. Kävin jossain noin puolentoista kilometrin etäisyydellä, mutta kuumuuden, pölyn ja ennen kaikkea lähes täydellisen linnuttomuuden takia päätin palata takaisin reilun tunnin kuluttua.
Pikainen siirtyminen Karigasniemen kylälle ja kysely Guossin tiskillä toi selvyyden majapaikan suhteen. Seuraava yö vietettäisiin Karigasnimellä eli auto parkkiin, mukaan-reppu huoneeseen ja suihkun kautta alakertaan pitsalle.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.