Kotimatkalle

Sunnuntaiaamu 18.8. valkeni kirkkaampana kuin edellinen. Siivousoperaatioiden jälkeen pudotin majapaikan avaimen vastaanoton postilaatikkoon noin klo 7:30. Tätä ennen olin jo käynyt Tenon rannalla katsomassa josko jotain vielä löytyisi ja löytyihän sieltä puskasta taas raksutteleva sinirinta.

Käväisin vielä ylhäällä Pulmankijärven tiellä. Muutama autokunta oli löytänyt itselleen majoittumispaikan tien varrelta. Paikallisen sauvakävelevän naisihmisen kanssa vaihdettiin kuulumiset ja tietoa hillapaikoista sekä sadon laadusta. Hiukan vetisiä, mutta erinomaisen syötäviä olivat ainakin minun kokemusteni mukaan.

Jossain Vetsikon tietämissä Utsjoen suuntaan ajaessani jouduin porokolariin. Pikemminkin voisi kai sanoa, että poro törmäsi auton kylkeen. Koska ehdin hiljentää nopeutta merkittävästi eikä porollakaan mitään hurjaa nopeutta ollut, kumpikin osapuoli taisi selvitä ilman vaurioita. Pieni kopsahdus kuului ja poro jatkoi menoaan. Pysähdyin, käännyin takaisin seuraavassa mahdollisessa paikassa enkä palattuani enää nähnyt tai kuullut merkkiäkään kahdesta paikalla olleesta porosta. Erikoisesti lauman pienempi poro vasemmasta penkasta laukalle lähti sillä yleensä nämä eivät liikkuviin ajoneuvoihin reagoi juuri mitenkään. Tuollainen holtiton loikkiminen kuuluu enemmän valkohäntäkauriiden käytökseen.

Ajelin pikkuhiljaa Ivalon suuntaan ja kävin ennen Inaria useammalla veneenlaskupaikalla. Näillä oli todella hiljaista yhdellä tällaisella majoittunutta saksalaispariskuntaa lukuun ottamatta. Vesilinnut tuntuvat olevan lähes täydellisesti kateissa. Ovatkohan joukolla tankkaamassa jossain suojaisella meren lahdella vai missä mahtavat piileskellä?

Zippi ja Suhauksessa piti taas pysähtyä lakkaletulle ja katsastamaan josko tässä joskus aiemmin nähdyt kuukkelit sattuisivat olemaan paikalla uudelleen. Eivät olleet. Seuraavan kerran pysähdyin Rovaniemellä, jossa Ounasjoen Jänkislahden maankaatopaikka tarjosi tällä kerralla hellettä ja keltavästäräkkiparven.

Varasin majoituksen Limingasta ja poikkesin matkalla yrittämään tiibetinhanhea Torniosta. Sitä ei löytynyt sen paremmin golf-kentän nurkista kuin Kaupunginlahdeltakaan. Tiibetinhanhettomana saavuin Tupoksen liikenneaseman kautta Virkkulan tornille noin puoli kahdeksan paikkeilla. Täällä oli runsaasti vesilintuja, joiden määrittäminen tuotti iltavalon suunnan ja voimakkuuden ansiosta ensin hankaluuksia. Pian aurinko jotenkin katosi autereeseen ja etäisten sorsien määrittäminen helpottui. Mitään perussorsia kummallisempaa en löytänyt ja koska meriveden korkeus Oulun paikkeilla oli puoli metriä plussalla, kahlaajiakaan ei juuri näkynyt. Jokunen taivaanvuohi sentään lenteli tornin ympärillä. Pian olikin jo aika palata keskustan hotelliin yöpuulle.

Maanantaina 19.8. lähdin aamupalan jälkeen Tyrnävän pelloille katsomaan jos vaikka arosuohaukka suostuisi näyttäytymään. Kiertelin muutaman pienen lenkin Jokisillan alueella ja staijailin jonkin aikaa tuloksetta Tupoksentien varrella. Koska ennustettu vesisadekin alkoi, päätin jatkaa matkaa kohti etelää. Urjalan Kortejärvellä pistäytymisen jälkeen saavuin kotipihaan noin klo 16:30. Illan mittaan oli hyvin aikaa purkaa auton retkivarustus, siirtää kaikki tavarat taas arkitilaan ja ladata kuvat pokkarista tietokoneelle.

Yhteenveto

Retken kokonaislajimääräksi muodostui 82. Mukaan on laskettu Norjan lajit ja Suomessa Lapin maakunnan alueella havaitsemani lajit. Suomen lajimäärä on 50 ja Norjan puolella havaitsin 52 lajia. Retken aikana ajoin noin 4020 kilometriä.

Lajimäärä on varsin maltillinen kun ottaa huomioon retkeilyä tapahtuneen miltei koko valoisan ajan. Havaittu lajikohtainen yksilömääräkin oli pieni kun ei huomioidasuuria isokoskelo- tai lokkiparvia. Jalohaukat olivat mukava yllätys vaikka tuulihaukkoja lukuunottamatta yksilömäärät jäivätkin yhteen per laji. Kajavat lienevät siirtyneet ulkomerelle sillä vaikka niitä jonkin verran näkyikin, yksilömäärät olivat todella pieniä kevääseen verrattuna. Myös ruokki ja pohjankiisla jäivät kokonaan havaitsematta. Tämä osittain johtuu heikoista havainto-olosuhteista Vardøssä, missä näitä todennäköisimmin olisi havaittavissa ollut. Etelänkiisloja ja lunneja kuitenkin oli runsaasti Vardøn ja Hornøyan välisissä salmessa ja kareilla.

Jos retkestä voi jotain oppia, lienee tärkein seikka lähteä matkaan hiukan aiemmin tai myöhemmin. Tämä ajankohta oli ainakin tänä vuonna erityisesti Suomen puolella varsin vaisu. Jälleen kerran jouduin myös huomaamaan, että Varangin tutkimiseen pitäisi olla käytettävissä ajoneuvo, jossa pystyy pienellä vaivalla yöpymään (lähinnä siis matkailuauto tai pakettiautosta sellaiseksi muokattu), koska kohteita on paljon ja niissä käytettävä aika voi vaihdella minuuteista vuorokauteen. Retken aikataulun ennustaminen on siis äärimmäisen vaikeaa. Tokihan retken voi kellottaa, mutta silloin on vaarana, että kaikkia haluttuja kohteita ei ole aikaa tutkia sellaisella huolellisuudella kuin on tarpeen.

Ehkä vielä joskus lähden uudelleenkin.